2090-luku on tuleva vuosikymmen, joka alkaa 1. tammikuuta 2090 ja päättyy 31. joulukuuta 2099. Vuosikymmen on 2000-luvun viimeinen vuosikymmen.
Ennustettuja tapahtumia
2090
- 23. syyskuuta Isossa-Britanniassa on täydellinen auringonpimennys.
- Greenpeacen mukaan koko maailman energia voidaan tuottaa uusiutuvalla energialla tänä vuonna.
2094
- 7. huhtikuuta Merkurius kulkee Jupiterin editse niin lähellä Aurinkoa, ettei tapahtumaa voi nähdä paljain silmin.
2099
- 31. joulukuuta Windows XP:n, Vistan, 7:n ja 8:n kalenteri saavuttaa suurimman päivämääränsä.
- Tutkimuksen mukaan 83 % Amazonin sademetsästä voi olla tuhoutunut tähän vuoteen mennessä.[1]
Fiktiivisiä viittauksia
2094
- John Wyndhamin kirjan The Outward Urge kolmannen luvun tapahtumat sijoittuvat tähän vuoteen. Kirjassa Brasilia toteuttaa miehitetyn lennon Marsiin tänä vuonna.
2095
- Electric Light Orchestran konseptialbumi Time perustuu osittain oletettuihin tämän vuoden tapahtumiin.
- Time Warp Trio -sarjan kirja 2095 sijoittuu tähän vuoteen.
- Tupac Shakurin musiikkivideo California Love perustuu tähän vuoteen.
2097
- Taistelupelin One Must Fall: 2097 tapahtumat sijoittuvat tähän vuoteen.
- Futuristisen ajopeli Wipeout 2097 tapahtumat sijoittuvat tähän vuoteen.
- Videopelin X-Kaliber 2097 tapahtumat sijoittuvat tähän vuoteen.
- Crystalis-pelin tapahtumat sijoittuvat tähän vuoteen.
Lähteet
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.