Sydämentahdistin
lääketieteellinen hoitomenetelmä / From Wikipedia, the free encyclopedia
Sydämentahdistin on kehoon leikkauksella asetettava laite, joka säätelee sydämenlyöntien tahtia. Sydämentahdistinta käytetään rytmihäiriöiden hoidossa, kun potilaan sydämen luonnollinen tahdistus ei ole riittävän nopea tai kun sydämen sähkönjohtavuus on alentunut niin, ettei luonnollinen tahdistus saavuta alempia kammioita.
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: AM linkit tulisi muuttaa viitteiksi ja lähteiksi |
Ensimmäisen ulkoisen sydämentahdistimen kehitti kanadalainen John Hopps vuonna 1950. Kokonaan kehoon asennettavan sydämentahdistimen kehittivät kirurgi Åke Senning ja insinööri Rune Elmqvist Ruotsissa. Ensimmäinen ihonalainen sydämentahdistin asennettiin Arne Larssonille 8. lokakuuta 1958. Tämän tahdistimen kestoikä oli vain kolme tuntia. On olemassa myös rytmihäiriötahdistimia, joita laitetaan silloin, kun potilaalla on henkeä uhkaavia rytmihäiriöitä. Lisäksi on olemassa myös vajaatoimintatahdistimia, joita on rytmihäiriötahdistimen ominaisuuksilla tai ilman. Vajaatoimintatahdistin voidaan asentaa potilaille, joilla on sydämen vajaatoiminta ja vasemman ja oikean kammion dyssynkronia (eritahtisuus), kun potilaan kuntoa ei saada hyväksi pelkällä lääkehoidolla. Potilaalla ei näissä tapauksissa ole välttämättä sydämen hidaslyöntisyyttä. Perinteisen sydämentahdistimen rinnalle on kehitetty lisäksi johdottomia tahdistimia, jotka asennetaan tyypillisesti reisilaskimon kautta potilaan sydämen oikeaan kammioon ja näin vältytään kokonaan tahdistinjohtojen aiheuttamilta komplikaatioilta, sekä mahdollisilta tahdistintaskun infektioilta.