Sähkömagnetismi
sähköisiä ja magneettisia ilmiöitä tutkiva fysiikan ala / From Wikipedia, the free encyclopedia
Sähkömagnetismi on fysiikan ala, joka tutkii sähkömagneettiseen vuorovaikutukseen liittyviä ilmiöitä. Sähkömagneettinen vuorovaikutus on yksi neljästä perusvuorovaikutuksesta, ja se välittyy sähkömagneettisen kentän kautta. Sähköiset ja magneettiset ilmiöt ovat sähkömagnetismin kaksi eri puolta, jotka kuitenkin liittyvät kiinteästi yhteen.
Tämän artikkelin tai sen osan määritelmä puuttuu tai on huonosti laadittu. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin määritelmää. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: sähkömagnetismi on sama kuin sähkömagneettinen vuorovaikutus |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Sähköä ja magnetismia pidettiin erillisinä ilmiöinä 1800-luvun alkupuolelle asti, kunnes tanskalainen fyysikko Hans Christian Ørsted havaitsi, että johdossa kulkeva sähkövirta synnyttää ympärilleen magneettikentän. Käänteisen ilmiön, magneettikentän indusoiman sähkövirran, havaitsi englantilainen fyysikko Michael Faraday. James Clerk Maxwell kokosi sähköä ja magnetismia koskevat erilliset lait 1860-luvulla yhtenäiseksi teoriaksi, joka ennusti sähkömagneettisten aaltojen olemassaolon ja viittasi siihen, että myös valo on sähkömagneettista säteilyä.[1] Heinrich Hertz osoitti kokeellisesti Maxwellin teorian ennustamien radioaaltojen olemassaolon vuonna 1888.
Sähkömagnetismin sovellukset läpäisevät koko modernin yhteiskunnan. Sähkömagnetismin teoria mahdollistaa muun muassa sähkövoimatekniikan ja elektroniikan. Sähköenergia on yksi modernin yhteiskunnan perustarpeista.
Sähkömagnetismin teorialla on ollut keskeinen rooli modernin fysiikan kehityksessä. Ensinnäkin oletus, että valon nopeus on sama kaikissa inertiaalikoordinaatistoissa, johti Albert Einsteinin erityiseen suhteellisuusteoriaan vuonna 1905. Max Planckin ehdottama mustan kappaleen säteilylaki ja Albert Einsteinin valosähköisen ilmiön selitys puolestaan osoittivat, että valo voi absorboitua ja emittoitua vain erillisinä kvantteina, joita kutsutaan fotoneiksi. Tämä johti kvanttimekaniikan kehittämiseen. Kvanttimekaniikan teoria, joka kuvaa sähkömagneettista kenttää tunnetaan nimellä kvanttielektrodynamiikka. Korkeissa energioissa heikko vuorovaikutus yhdistyy sähkömagneettisen vuorovaikutuksen kanssa sähköheikoksi vuorovaikutukseksi.