Turku 1700-luvulla
From Wikipedia, the free encyclopedia
1700-luvun aikana Turussa tapahtui suuri teollisuuden nouseminen ja väkiluku lähti suureen nousuun. Toisaalta Itämeren alueen poliittisessa kehityksessä tapahtui 1600-luvun lopussa ja 1700-luvun alussa käänne Ruotsin suurvalta-asemaa vastaan. Ruotsin asema oli perustunut muiden Itämeren valtioiden tilapäiseen heikkouteen; Venäjällä oli ollut pahoja sisäisiä vaikeuksia, Puolan hallitus oli rakenteeltaan voimaton, Pohjois-Saksa heikkeni 30-vuotisessa sodassa kuten myös tuleva suurvalta Preussi. 1600-luvun lopulla syntyi vahva Ruotsia vastaan suunnattu liittoutuma, jossa menetettyjä maakuntiaan sureva Tanska oli innokkaana aloitteentekijänä. Ruotsin kuninkaaksi julistetun vain 15-vuotiaan Kaarle XII:n nuoruus ja kokemattomuus houkutteli naapurivaltoja liittoutumaan Ruotsia vastaan ja Suuri Pohjan sota aloitettiin vuonna 1700.