Holokaustin uhrien muistopäivä on kansainvälinen vuosipäivä, jolla kunnioitetaan Euroopan juutalaisten kansanmurhan eli holokaustin sekä muiden toisen maailmansodan ajan joukkomurhien uhrien muistoa.[1]
Holokaustin uhrien muistopäivä | |
---|---|
Holokaustin muistopäivä Varsovassa olevan Geton kansannousun muistomerkillä vuonna 2020. |
|
Valtio | kansainvälinen |
Tyyppi | kansainvälinen vuosipäivä |
Vietetään | 27. tammikuuta |
Järjestämistiheys | vuosittain |
Liittyy | puna-armeija vapautti 27. tammikuuta 1945 Auschwitzin keskitysleirin |
Kotisivu |
Muistopäivää vietetään länsimaissa yleisimmin 27. tammikuuta, jona päivämääränä vuonna 1945 puna-armeija vapautti Auschwitzin keskitys- ja tuhoamisleirin.[1] Myös suomalaisessa almanakassa muistopäiväksi on valtioneuvoston kanslian vuonna 2002 tekemällä päätöksellä säädetty 27. tammikuuta.[2] Vuoteen 2023 asti muistopäivä oli Suomessa kansainvälisestä käytännöstä poiketen nimeltään vainojen uhrien muistopäivä.[3] Päivä ei ole liputuspäivä eikä vapaapäivä.[4]
Muistopäivän vietto alkoi Euroopan parlamentin vuonna 1995 antamasta suosituksesta, että jokaisessa Euroopan unionin jäsenmaassa tulee viettää holokaustin muistopäivää.[2] Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous antoi vuonna 2005 julistuksen, jonka perusteella YK:n sivistysohjelma on julistanut 27. tammikuuta kansainväliseksi holokaustissa menehtyneiden muistopäiväksi.[5] Julistuksessa jäsenmaita kehotetaan luomaan opetusohjelmia, joiden avulla tulevat kansanmurhat voitaisiin estää. Julistuksessa myös torjutaan holokaustin kiistäminen, kiitetään holokaustin tekopaikkojen museoijia sekä tuomitaan kaikenlainen uskonnollinen ja etninen suvaitsemattomuus ja väkivalta.[6] Muistopäivänä holokaustin uhreja muistetaan seremonioiden, elokuvien ja muiden aktiviteettien kautta.[5]
Katso myös
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.