kirjain From Wikipedia, the free encyclopedia
Å (å) suomen ja ruotsin kielen aakkosten 27. kirjain. Å-kirjaimen nimi suomen kielessä on ruotsalainen oo, ja se äännetään sekä suomen että ruotsin kielessä samaan tapaan kuin suomessa o-kirjain.
Å-kirjain esiintyy myös norjan, tanskan, eteläsaamen, koltansaamen, luulajansaamen, baijerin, pohjoisfriisin, vallonin ja tšamorron kielten aakkosissa.[1]
Å on skandinaavinen erikoismerkki eli ääkkönen eli skandi. Muita skandeja ovat Ä ja Ö.
Å kuuluu suomen yleiskielen harvinaisimpiin kirjaimiin.[2] Vaikka å-kirjain sisältyy suomen aakkosiin, sitä ei nykyisin esiinny suomenkielisissä sanoissa. Poikkeus tästä on mittayksikön ångström nimi.
Vanhassa kirjasuomessa å oli käytössä. Sillä merkittiin toisinaan o-äännettä (o- ja u-kirjainten lisäksi) kuten sanassa nåuse (nousee). Å-kirjaimen käytöstä luovuttiin viimeistään vuoden 1642 raamatunsuomennoksen myötä.[3]
Å-kirjain merkitsee ruotsin kielessä o-äännettä, kun taas o-kirjaimella merkitään usein u-äännettä.
Å-kirjain syntyi ruotsin kieleen keskiajan lopulla. Monissa sanoissa aa oli alettu lausua o-äänteenä. A-kirjaimen päälle lisättiin pieni o osoittamaan uutta ääntämistapaa. Ruotsissa å-kirjain tuli käyttöön Kustaa Vaasan raamatunkäännöksessä ja Olaus Petrin katekismuksessa vuodelta 1526. Käsikirjoituksissa sitä oli käytetty jo 1450-luvulta lähtien.[4][5]
Å kuuluu nykyisin myös norjan ja tanskan aakkosiin. Niissä se on 29. kirjain ja nimeltään bolle-å. Norjassa ja tanskassa käytettiin o-äänteen merkkinä aa-yhdistelmää aina 1900-luvulle saakka. Norjassa å tuli käyttöön vuoden 1917 oikeinkirjoitusuudistuksessa ja pakolliseksi vuonna 1938.lähde? Tanskassa å otettiin käyttöön 1948.[4]
Å-kirjainta käytetään Suomessa toisinaan symboloimaan ruotsin kieltä tai ruotsalaisuutta (mm. sanassa ”ruåtsi”). Ahvenanmaalaisten autojen rekisterikilvet alkavat Å-kirjaimella.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.