From Wikipedia, the free encyclopedia
Anders Wilhelm Perttunen alias Antti Ville Perttunen, eli Rosvo-Perttunen (10. toukokuuta 1851, Oulu – 6. heinäkuuta 1877, Kuopio) oli tunnettu rikollinen.
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: "Tunnettu rikollinen" ei kai ihan määritelmäksi käy. Lähteisiin voisi myös viitata, ja tyyliä hioa |
Perttusesta tuli jo varhain tunnettu rikollinen, jota voidaan verrata sen ajan vastaaviin kuuluisuuksiin, esimerkiksi Hallin Janneen, Haapojan Mattiin ja Gabriel Sutkiin. Päinvastoin kuin edellä mainitut, Perttunen ei ollut väkivaltainen. Hän oli varas, kelmi ja veijari, joka nautti ympäristönsä vähäväkisten suojelua ja arvostusta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa on yli sata erilaista kertomusta ja tapausta Perttusen tekemisistä.
Perttusen pääasiallinen toiminta-alue oli laaja: Oulun läänin lisäksi koko Pohjois-Suomi, Kainuu ja Savo aina Mikkeliä myöten. Kotipaikkanaan Perttunen piti Limingan ja Raahen seudun syrjäkyliä. Perttunen maksoi piilottajilleen avokätisesti. Tiedetään jopa isojen talollisten häntä piilotelleen isojen rahojen toivossa. Perttunen pidätettiin Limingassa 5. joulukuuta 1874 ja hän sai elinkautisen kuritushuonerangaistuksen 17. syyskuuta 1875. Perttusen elämän loppuvaiheista ei ole varmaa tietoa. Perttusen kerrotaan kuolleen heinäkuussa 1877 Kuopion vankilassa. Erään tarinan mukaan hänen kuitenkin väitetään lahjoneen vartijat valehautaamaan hänet ja paenneen sen jälkeen Amerikkaan.
Ohjaaja Martti Kadenius käsikirjoitti ja ohjasi Perttusesta kertovan musiikkinäytelmän, "Rosvo-Perttunen". Näytelmä herätti suurta huomiota osakseen kun se esitettiin Limingassa 2003 ja 2005. Näytelmän myötä heräsi myös keskustelu siitä, onko soveliasta tuoda Perttusen tapaista rikollista näyttämölle ja tavallaan romantisoida hänen tarinansa "totuuden vastaiseksi".
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.