Arto Halonen
suomalainen dokumenttielokuvien tekijä / From Wikipedia, the free encyclopedia
Arto Tapio Halonen (s. 11. tammikuuta 1964 Joensuu)[1] on suomalainen dokumenttielokuvien tekijä. Halonen on DocPoint-dokumenttielokuvafestivaalin perustaja ja oli sen taiteellinen johtaja vuosina 2001–2004.[2]
Arto Halonen | |
---|---|
Arto Halonen Helsingin kirjamessuilla 2010. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 11. tammikuuta 1964 (ikä 60) Joensuu |
Ammatti | elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja, elokuvatuottaja |
Ohjaaja | |
Palkinnot | |
Suomi-palkinto (2005) |
|
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Infobox OK |
Arto Halosella on oma tuotantoyhtiö, Art Films production AFP Oy.
Halonen on elokuvantekijänä itseoppinut. Ensimmäinen elokuva syntyi lopputyönä Joensuun kauppaoppilaitoksen taide- ja ympäristökasvatuksen kurssilla. Sitten syntyi parin vuoden aikana kaksitoista 8 mm:n kaitafilmille kuvattua elokuvaa Joensuun elokuvakerhosta lainatuilla välineillä. Vuonna 1983 syntyi ensimmäinen työ televisiolle. Halosen lyhytelokuvat menestyivät festivaaleilla niin hyvin, että häneltä tilattiin kolmiosaiseksi tarkoitettu pitkien elokuvien sarja Sodan kasvot, joka jäi kuitenkin kesken. Aaro Iivari Aukusti, maanviljelijän poika (1988) on televisiolle tehty dokumentti Joensuun entisestä kaupunginjohtajasta. Sitä seurasivat televisiossa esitetyt animaatioelokuvat Turisti (1989) ja Lammenneidin tarina (1990). Seuraavat kaksi projektia olivat urheiludokumentteja. Valo varjon takaa (1990) kertoo aitajuoksija Arto Bryggaresta ja Ringside (1992) nyrkkeilijä Tarmo Uusivirrasta. Vuonna 1993 Arto Halonen ohjasi televisiolle näytelmän Onnellinen hääpäivä. Sitä seurasivat dokumentti Veren perintö (1995) ja näytelmäelokuva Koti (1995).[3]
Arto Halosen ohjaukset Unelmoija ja unikansa (1998) ja Karmapa – Jumaluuden kaksi tietä (1998) ovat osa Yleisradion Dokumenttiprojektin kolmasulottuvuus.fi-ohjelmistoa. Edellinen kertoo Malesian sademetsien eristyneestä heimosta, jälkimmäinen Tiibetin uskonnollisen johtajan valintaan liittyviä poliittisia hankaluuksia.[3] 1990-luvun lopulta lähtien Halonen on työskennellyt paljon ulkomailla, muun muassa Kuubassa ja Venäjällä. Taivasta vasten (2000) oli Kirgisiassa yhteistuotantona toteutettu dokumentti, jossa Halonen toimi käsikirjoittajana ja ohjaajana.[3] Vuonna 2009 Halonen teki kaksi dokumenttia nuorena kuolleesta laulaja-lauluntekijästä Pekka Strengistä (Strengin puutarhassa ja Magneettimies).
Halosen elokuva Prinsessa esitettiin Montrealin elokuvajuhlilla 2010.[4] Hän sai samana vuonna Suomen mielenterveysseuran mielenterveyspalkinnon, jonka perusteissa sanottiin, että Halonen on ”töissään puhunut suvaitsevaisuuden, erilaisuuden hyväksymisen ja välittämisen puolesta”.[5] Vuonna 2012 Halonen julkaisi Suomen hiihdon dopinghistoriaa käsittelevän elokuvan Sinivalkoinen valhe.
Halonen oli parisuhteessa muusikko Terhi Kokkosen kanssa, ja heillä on suhteesta yksi lapsi, joka syntyi keväällä 2010.[6] Parin erosta uutisoitiin vuonna 2013.[7]