From Wikipedia, the free encyclopedia
Askelmoottori on eräs sähkömoottorin tyyppi, jossa pyöriminen voidaan toteuttaa askelittain, parhaimmillaan jopa puoli astetta kerrallaan ilman takaisinkytkentää akselin asennosta. Askelmoottorin ohjaukseen tarvitaan erillinen ohjauspiiri. Askelmoottoria käytetään tarkkaa paikoitusta tarvittavissa kohteissa.
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Askelmoottorit voidaan jakaa kolmeen ryhmään toimintaperiaatteensa mukaan:
Tämän lisäksi askelmoottorit jaetaan bipolaariseen ja unipolaariseen ohjauksen ja kytkennällisyyden mukaan.
Askelmoottoreita käytetään esimerkiksi kirjoittimissa ja yleensä sovelluksissa, joissa ei tarvita suurta vääntömomenttia tai voimaa pitämään järjestelmää paikoillaan. Askelmoottori jättää momentin kasvaessa riittävän suureksi askeleita väliin eli se ei kykene vääntämään moottoria haluttuun asentoon. Tällöin askelmoottoriohjaus menettää oikean asematietonsa, koska ohjelma luulee moottorin kääntyneen sen määräämän määrän askeleita, vaikka askeleita jäi välistä. Tämä voidaan ratkaista käyttämällä pitovoimaltaan suurempaa askelmoottoria tai oikean paikkatiedon mittaavaa servomoottoria.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.