Bernard Butler (s. 1. toukokuuta 1970, Lontoo) on brittiläinen muusikko ja musiikkituottaja. Hän toimi vuosina 1991-1994 Sueden kitaristina, mutta jätti yhtyeen Dog Man Star -albumin äänitysten aikana. Hänet korvasi Richard Oakes.
Butler perusti vuonna 1994 yhdessä laulaja David McAlmontin kanssa McAlmont and Butler -nimisen duon. Vuonna 1997 hän toimi lyhytaikaisesti The Verven kitaristina, kun Nick McCabe oli lähtenyt yhtyeestä. Hän oli myös ehdolla Paul Arthursin seuraajaksi Oasiksessa.
Nykyään Butler toimii yhdessä Sueden entisen laulajan Brett Andersonin kanssa yhtyeessä The Tears. Butler on julkaissut myös kaksi sooloalbumia ja tehnyt soundtrackin elokuvaan The James Gang. Hän on tuottanut mm. Sparksin, Edwyn Collinsin, Aimee Mannin, Neneh Cherryn, Tim Boothin, Manic Street Preachersin, Eddi Readerin, Hopperin, Roy Orbisonin, Bert Janschin ja The Libertinesin levyjä. Hän on soittanut livenä The Cranberriesin, Paul Wellerin, Teenage Fanclubin ja Manic Street Preachersin kanssa ja soittanut Velvet Goldminen soundtrackilla (1998).
Sooloalbumit
Aiheesta muualla
- Viralliset sivut (englanniksi)
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.