yhdysvaltalainen musiikkikomedia vuodelta 1998 From Wikipedia, the free encyclopedia
Blues Brothers 2000 on yhdysvaltalainen vuonna 1998 ensi-iltansa saanut John Landisin ohjaama musiikkikomedia.
Blues Brothers 2000 | |
---|---|
Ohjaaja | John Landis |
Käsikirjoittaja |
|
Tuottaja |
|
Säveltäjä | Paul Shaffer |
Kuvaaja | David Herrington |
Leikkaaja | Dale Beldin |
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdysvallat |
Tuotantoyhtiö | Universal Pictures |
Levittäjä |
UIP-Dunafilm Netflix |
Ensi-ilta | 6. helmikuuta 1998 |
Kesto | 123 minuuttia |
Alkuperäiskieli | englanti, venäjä |
Budjetti | 28 000 000 dollaria |
Edeltäjä | The Blues Brothers |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Elokuva tehtiin kunnioittamaan John Belushin, Cab Callowayn ja John Candyn muistoa. He olivat kuolleet The Blues Brothers -elokuvan jälkeen.
Elwood Blues pääsee pois vankilasta ja kuulee veljensä Jaken ja isähahmonsa Curtisin kuolleen. Hän kuulee myös, että hänellä on veli, joka on Curtisin poika Cab Chamberlain, Illinoisin osavaltiopoliisi. Pian Elwood alkaa koota jälleen bändiä, johon liittyvät niin Buster ja Cab kuin esimerkiksi rumpali Willie Hall ja baarimikko Mack McTeer. Yhtye suuntaa kohti Louisianassa pidettäviä ”bändien taisteluiksi” kutsuttuja kilpailuja.
Dan Aykroyd | … | Elwood J. Blues |
John Goodman | … | ”Mighty” Mack McTeer |
J. Evan Bonifant | … | Buster |
Kathleen Freeman | … | Mary Stigmata |
Joe Morton | … | Cab Chamberlain |
Steve Cropper | … | Steve ”the Colonel” Cropper |
Donald Dunn | … | Donald ”Duck” Dunn |
Murphy Dunne | … | Murphy ”Murph” Dunne |
Willie Hall | … | Willie ”Too Big” Hall |
Tom Malone | … | Tom ”Bones” Malone – |
Lou Marini | … | ”Blue Lou” Marini |
Matt Murphy | … | Matt ”Guitar” Murphy |
Alan Rubin | … | Alan ”Mr. Fabulous” Rubin |
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.