Erlkönig
From Wikipedia, the free encyclopedia
Erlkönig eli Keijujen kuningas (Keijuinkuningas[1]) on Johann Wolfgang von Goethen tunnetuimpia runoja, lajityypiltään balladi. Goethe kirjoitti runon vuonna 1782 alun perin Die Fischerin -oopperaa varten. Runon ovat säveltäneet muiden muassa itävaltalainen Franz Schubert, saksalainen Carl Loewe ja suomalainen Tapani Länsiö. Schubert sävelsi runon sooloäänelle ja pianolle vuonna 1815, ja se kuuluu hänen tunnetuimpiin liedeihinsä.
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Runo kertoo kuolemansairaasta pojasta, joka ratsastaa isänsä kanssa kohti kotia. Poika kuvittelee houreissaan keijujen kuninkaan yrittävän houkutella häntä mukaansa ja huutaa isäänsä apuun. Isä yrittää tyynnytellä poikaa ja vakuuttaa, että keijujen kuningas on vain kuvitelmaa. Lopussa kuitenkin paljastuu pojan kauhea kohtalo; kun he viimein saavuttavat kotinsa, poika on kuollut. Keijujen kuningas on runossa kuoleman vertauskuva.
Runon ovat suomentaneet Otto Manninen,[2] Erkki Pullinen ja Teivas Oksala.