esihistorian ajanjakso Pohjois-Euroopassa From Wikipedia, the free encyclopedia
Esiroomalainen rautakausi tarkoittaa Keski- ja Pohjois-Euroopan varhaista rautakautta. Keski-Euroopassa vaiheeseen ajoittuu muun muassa La Tènen kulttuuri. Esiroomalainen rautakausi päättyy Rooman valtakunnan tekemiin valloituksiin. Pohjoismaissa esiroomalainen rautakausi ajoittuu noin 500 eaa. - 0 jaa.
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Esiroomalaisella rautakaudella monet myöhäisen pronssikauden kehityskulut jatkuvat. Rannikkoseuduilla väestö täydentää kalastukseen ja hylkeenpyyntiin perustuvaa talouttaan karjanhoidolla ja maanviljelyllä. Vainajat haudataan röykkiöhautoihin tai kiviarkkuihin. Metalliesinelöytöjä tunnetaan vähän, mutta raudanvalmistustaito leviää Suomeenkin. Kulttuurikontaktit ulottuvat sekä Skandinaviaan että Baltiaan. Rannikkoväestö valmistaa Morbyn keramiikkaa. Sisämaasta tunnetaan Luukonsaaren keramiikkaa Järvi-Suomen alueella ja epämääräistä Kalmistonmäen keramiikkaa Kaakkois-Suomessa. Toistaiseksi varhaisimmat tunnetut todisteet raudanvalmistuksesta on hieman yllättäen löydetty Pohjois-Suomesta.
Esiroomalaisen rautakauden lopulla yleistyy metalliesineiden laittaminen hautoihin. Tärkeitä löytöpaikkoja on muun muassa Espoon Taavinkylässä (Dåvits) ja Uudellamaalla Pohjan Järnvikissa.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.