Itämerensuomalaiset kielet
toinen kahdesta suomalais-saamelaisten kielten haarasta / From Wikipedia, the free encyclopedia
Itämerensuomalaiset kielet ovat saamelaiskielten ohella toinen kahdesta suomalais-saamelaisten kielten haarasta. Ne ovat kehittyneet myöhäiskantasuomesta. Itämerensuomalaiset kielet kuuluvat uralilaisten kielten toiseen päähaaraan, suomalais-ugrilaisiin kieliin.
Itämerensuomalaiset kielet | |
---|---|
Kartta itämerensuomalaisten kielten puhuma-alueista, pois lukien vatja ja eteläviron kieliryhmä. |
|
Tiedot | |
Alue | Itämeren pohjois- ja itäpuoli, pohjoinen Fennoskandia ja Luoteis-Venäjä |
Puhujia | n. 7 miljoonaa |
Kielitieteellinen luokitus | |
Kielikunta | Uralilaiset kielet |
Infobox OK |
Itämerensuomalaisten kielten perinteiset puhuma-alueet sijaitsevat Itämeren pohjois- ja itäpuolella Norjassa (kveeni), Suomessa (suomi), Ruotsissa (meänkieli), Luoteis-Venäjällä (etenkin Itä-Karjalassa (karjalan kieli, lyydi[1]), Vepsänmaalla (vepsä) ja Inkerissä (inkeroinen, vatja), Virossa (viro ja eteläviron kieliryhmän kielet, kuten võro) ja Latviassa (liivi). Ryhmän suurimmat kielet ovat suomi ja viro, jotka ovat valtioiden virallisia kieliä. Itämerensuomalaisilla kielillä on yhteensä noin 7 miljoonaa puhujaa. Näitä kieliä puhuvat itämerensuomalaiset kansat. Itämerensuomalaisiä kieliä nimitetään suomen lähisukukieliksi, kun taas muita suomen sukukieliä voidaan nimittää etäsukukieliksi.
Lisäksi Arkangelin alueella noin 800 kilometriä nykysuomen puhealueesta itään on vielä keskiajan lopulla puhuttu tuntematonta itämerensuomalaista kieltä, jonka puhujat ovat viimeistään 1600- tai vasta 1700-luvulla sulautuneet venäläisiin.[2] Nykyäänkin osa alueen väestöstä nimittää itseään tšuudeiksi.[3] Aihetta on tutkinut professori Janne Saarikivi vuonna 2006 julkaistussa väitöskirjassaan.[2] Huomion arvoista on, että alueella on elänyt itämerensuomalainen kansa, jota on venäläisissä kronikoissa nimitetty taipaleentakaisiksi tšuudeiksi. Heitä on puolestaan pidetty toimalaisten alaryhmänä.
Suomessa itämerensuomalaisten kielten tutkijat tekivät vuosina 1902–2001 kaikkiaan 11 alan väitöskirjaa.[4]