Jääkiekko talviolympialaisissa 1980
From Wikipedia, the free encyclopedia
Vuoden 1980 talviolympialaisten jääkiekkoturnaus pelattiin 12.–24. helmikuuta 1980. Turnaukseen kutsuttiin 12 joukkuetta. Edellisten olympialaisten lohkojaosta luovuttiin. Siinä maat oli jaettu tason mukaan kahteen lohkoon. Uudessa järjestelmässä maat jaettiin kahteen tasaväkiseen lohkoon, joiden kaksi parasta jatkoivat mitalisarjaan ja kolmanneksi sijoittuneet pelasivat sijoitusottelun.[1] Kyseessä oli myös ensimmäinen olympiavuosi, jolloin ei järjestetty jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuita. Vuosina 1972 ja 1976 oli järjestetty sekä olympia- että maailmanmestaruusturnaus. Sitä ennen olympiaturnauksessa ratkaistiin samalla myös maailmanmestaruus.[2]
Jääkiekko talviolympialaisissa vuonna 1980 | |
---|---|
Joukkueet | 12 |
Isäntämaa | Yhdysvallat |
Kaupungit | Lake Placid |
Ajankohta | 12.–24. helmikuuta 1980 |
Mitalistit | |
– Kulta | Yhdysvallat |
– Hopea | Neuvostoliitto |
– Pronssi | Ruotsi |
Maalintekijä | Jaroslav Pouzar (8) |
← 1976 1984 → |
Turnauksessa koettiin suuryllätys, kun neljä edellistä olympiaturnausta voittanut Neuvostoliitto hävisi mitalisarjassa Yhdysvaltain lähinnä yliopistopelaajista koostuneelle joukkueelle. Vielä kolme päivää ennen olympiaturnausta Neuvostoliitto oli voittanut turnausta isännöineen Yhdysvallat harjoitusottelussa maalein 10–3. Viktor Tihonovin valmentama Neuvostoliitto oli koonnut kokeneen joukkueen, joka harjoitteli yhdessä 11 kuukautta vuodessa.[3][4]
Mitalisarjassa Yhdysvallat voitti Neuvostoliiton toiseksi viimeisessä ottelussaan maalein 4–3. Ottelu tunnetaan urheiluhistoriassa nimellä Miracle on Ice. Lopullisesti Yhdysvaltain olympiakulta varmistui viimeisessä ottelussa maan voitettua Suomen.[5][3][4][6]
Ruotsi saavutti turnauksessa pronssia. Haparoiden aloittanut Suomi oli saavuttaa mitalin, mutta sijoittui lopulta neljänneksi. Suureen rooliin joukkueessa nousi etenkin keskushyökkääjä Mikko Leinonen laitahyökkääjänään Jukka Porvari. Tšekkoslovakia sijoittui viidenneksi ja Kanada kuudenneksi.[5][7][8]