Kööpenhaminan tulkinta
From Wikipedia, the free encyclopedia
Kööpenhaminan tulkinta on eräs kvanttimekaniikan tulkinta. Sen kehittivät suurimmaksi osaksi Niels Bohr ja Werner Heisenberg yhteistyössä Kööpenhaminassa vuoden 1927 tienoilla. Bohr ja Heisenberg laajensivat Max Bornin kehittämää aaltofunktion todennäköisyystulkintaa. Heidän tulkintansa yrittää vastata muutamiin kvanttimekaniikan aalto-hiukkas-dualismin hämmentäviin kysymyksiin.[1][2]
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: 23.10.2021 |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: kielioppi |
![](http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/7/7e/Double-slit_experiment_results_Tanamura_2.jpg/640px-Double-slit_experiment_results_Tanamura_2.jpg)
Klassisessa Youngin kaksoisrakokokeessa kahden lähekkäin olevan raon läpi kohdistettu valo muodostaa levyn takana olevalle varjostimelle kirkkaita ja tummia vyöhykkeitä.[3] Nämä voidaan selittää valon aalto-ominaisuuden vaikutuksena: kirkkaissa kohdissa valoaallot vahvistavat toisiaan ja tummissa kohdissa kumoavat toisensa. Kokeellisesti on kuitenkin osoitettu, että valolla on myös hiukkas-tyyppisiä ominaisuuksia ja esimerkiksi elektroneilla on aalto-ominaisuuksia, jotka voivat tuottaa interferenssikuvioita.
Tämä aiheuttaa mielenkiintoisia kysymyksiä. Jos esimerkiksi Youngin kaksoisrakokoe tehdään siten, että vain yksi fotoni tai elektroni menisi kerralla rakojen läpi, nähdään yksittäisen elektronin tai fotonin osuvan varjostimeen kerrallaan. Koetta toistettaessa havaitaan näiden yksittäisten elektronien tai fotonien muodostavan varjostimelle samanlaisia interferenssikuvioita kuin keskenään vaikuttavilla aalloilla.