Megáli idéa
From Wikipedia, the free encyclopedia
Megáli idéa (kreik. Μεγάλη Ιδέα, ”Suuri ajatus”[1] tai "Suuri unelma"[2]) oli Kreikassa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa laajaa kannatusta saanut irredentistinen pyrkimys yhdistää kaikki kreikkalaisten asuttamat alueet yhdeksi valtioksi, mukaan luettuna ne laajat kreikkalaisalueet, jotka Kreikan vuonna 1830 itsenäistyttyä olivat jääneet osaksi Osmanien valtakuntaa ja joista suuri osa nykyäänkin kuuluu Turkkiin.[3]
Nimitystä Megáli idéa käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1844, kun Kreikan pääministeri Ioánnis Koléttis neuvotteli kuningas Oton kanssa Kreikan uudesta perustuslaista.[4] Kyseessä oli suurisuuntainen nationalistinen pyrkimys, joka nykyisen Kreikan itsenäistymisen jälkeen melkein sadan vuoden ajan hallitsi Kreikan ulko- ja pitkälti sisäpolitiikkaakin. Vaikka nimitys vuonna 1844 olikin uusi, ajatus uudesta laajasta kreikkalaisesta valtakunnasta oli elänyt kansan keskuudessa jo kauan, ja unelmaa olivat ruokkineet ennustukset ja legendat, jotka olivat ylläpitäneet toivoa vapautumisesta Turkin vallasta ja kreikkalaisen Bysantin valtakunnan eli Itä-Rooman keisarikunnan palauttamisesta.[4] Tätä ilmensi kansanomainen sanonta:
» Πάλι με χρόνια με καιρούς, πάλι δικά μας θα 'ναι!
(Jälleen kerran, kun vuosia ja aikaa on kulunut, jälleen kerran ne tulevat olemaan meidän).[5]»
Megáli idéan tavoitteeksi käsitettiin usein Bysantin valtakunnan palauttaminen muodostamalla kreikkalainen valtio, joka vastaisi antiikin maantieteilijä Strabonin määritelmää kreikkalaisista alueista. Valtio olisi käsittänyt pääosan entisistä Bysantin alueista ja ulottunut lännessä Joonianmereen, idässä Vähään-Aasiaan ja Mustallemerelle, pohjoisessa Traakiaan, Makedoniaan ja Epeirokseen sekä etelässä Kreetaan ja Kyprokseen. Siitä puhuttiin "Kahden maanosan ja viiden meren Kreikkana" (nämä kaksi maanosaa olivat Eurooppa ja Aasia, viisi merta Joonianmeri, Egeanmeri, Marmaranmeri, Mustameri ja Libyanmeri eli itäinen Välimeri). Tämän valtakunnan pääkaupungiksi kaavailtiin Konstantinopolia.
Vuosina 1864–1920 Kreikka onnistuikin neljä kertaa laajentamaan alueitaan joko sotilaallisen valloituksen tai onnistuneen diplomatian tuloksena, usein Britannian tuella, ja nämä aluelisäykset ovat myös jääneet pysyviksi. Pinta-alaltaan Kreikka laajeni tänä aikana yli kaksinkertaiseksi, mutta nämä lisäalueetkin käsittivät vain osan Megáli idéan kannattajien tavoittelemista alueista. Vuonna 1920 Megáli idéa näytti jo olevan toteutumassa, sillä Sèvresin rauhansopimuksessa Kreikka sai lähes kaikki havittelemansa alueet kuten suurimman osan Traakiaa, ei kuitenkaan Konstantinopolia, sekä Smyrnan ympäristöineen Vähässä-Aasiassa, mikä alueliitos oli määrä myöhemmin vahvistaa kansanäänestyksellä. Kreikka joutui kuitenkin pian jälleen sotaan Turkkia vastaan. Tämän sodan se hävisi, ja kun Turkille palautettujen alueiden kreikkalaiset karkotettiin, voidaan sodan tuloksen katsoa murskanneen ”suuren unelman” lopullisesti. Myöhemmin, vuonna 1947, Kreikkaan on kuitenkin liitetty vielä vuodesta 1912 lähtien Italian hallinnassa olleet Ródos ja muut Dodekanesian saaret.