NBA-kausi 2002–2003 oli NBA-liigan 57. kausi. Runkosarja käynnistyi 29. lokakuuta 2002 ja päättyi 16. huhtikuuta 2003. Pudotuspelit päättyivät 15. kesäkuuta 2003 San Antonio Spursin voitettua New Jersey Netsin finaalisarjassa otteluvoitoin 4–2.
- New Orleans Hornets muutti Charlottesta New Orleansiin. Näin Carolinan osavaltiot olivat ilman NBA-joukkuetta aina kauteen 2004–2005 saakka, jolloin Charlotte Bobcats liittyi liigaan.
- Tähdistöottelu pelattiin Atlantassa. Lännen joukkue voitti kahden jatkoajan jälkeen 155–145 ja ottelun parhaana pelaajana palkittiin Kevin Garnett.
- Michael Jordan lopetti uransa kolmannen ja viimeisen kerran. Hän pelasi viimeisen ottelunsa 16. huhtikuuta 2003 Philadelphiassa.
- NBA otti käyttöön uuden videotarkastussäännön, jonka avulla tuomarit voivat tarkastaa jaksojen tai hyökkäysajan lopussa tehdyt korit. Korilevyyn sekä toimitsijapöytään asennettiin kirkkaat punaiset valot helpottamaan videoiden tarkastusta.
- Pudotuspelien ensimmäinen kierros pelattiin ensimmäistä kertaa paras seitsemästä -systeemillä. Aiemmin käytössä oli paras viidestä -pelitapa.
- 7. tammikuuta 2003 Kobe Bryant teki 45 pistettä ottelussa Seattlea vastaan. Hän heitti 12 kolmen pisteen koria, joista yhdeksän olivat peräkkäisiä. 12 onnistunutta kolmosta yhdessä ottelussa on NBA:n uusi ennätys, jota Donyell Marshall myöhemmin sivusi.
Lisätietoja Läntinen konferenssi, V ...
Läntinen konferenssi |
V |
H |
V% |
San Antonio Spurs * | 60 | 22 | 73,2 % |
Sacramento Kings * | 59 | 23 | 72,0 % |
Dallas Mavericks | 60 | 22 | 73,2 % |
Minnesota Timberwolves | 51 | 31 | 62,2 % |
Los Angeles Lakers | 50 | 32 | 61,0 % |
Portland Trail Blazers | 50 | 32 | 61,0 % |
Utah Jazz | 47 | 35 | 57,3 % |
Phoenix Suns | 44 | 38 | 53,7 % |
| | | |
Houston Rockets | 43 | 39 | 52,4 % |
Seattle SuperSonics | 40 | 42 | 48,8 % |
Golden State Warriors | 38 | 44 | 46,3 % |
Memphis Grizzlies | 28 | 54 | 34,1 % |
Los Angeles Clippers | 27 | 55 | 32,9 % |
Denver Nuggets | 17 | 65 | 20,7 % |
|
Itäinen konferenssi |
V |
H |
V% |
Detroit Pistons * | 50 | 32 | 61,0 % |
New Jersey Nets * | 49 | 33 | 59,8 % |
Indiana Pacers | 48 | 34 | 58,5 % |
Philadelphia 76ers | 48 | 34 | 58,5 % |
New Orleans Hornets | 47 | 35 | 57,3 % |
Boston Celtics | 44 | 38 | 53,7 % |
Milwaukee Bucks | 42 | 40 | 51,2 % |
Orlando Magic | 42 | 40 | 51,2 % |
| | | |
Washington Wizards | 37 | 45 | 45,1 % |
New York Knicks | 37 | 45 | 45,1 % |
Atlanta Hawks | 35 | 47 | 42,7 % |
Chicago Bulls | 30 | 52 | 36,6 % |
Miami Heat | 25 | 57 | 30,5 % |
Toronto Raptors | 24 | 58 | 29,3 % |
Cleveland Cavaliers | 17 | 65 | 20,7 % |
|
Sulje
V=voitot, H=häviöt, V%=voittoprosentti, *=divisioonansa voittaja
Pelaajatilastot
Lisätietoja Kategoria, Pelaaja ...
Sulje
Lisätietoja 1940-luku, 1950-luku ...
Sulje