museo Amerikan yhdysvalloissa From Wikipedia, the free encyclopedia
Parthenonin temppeli Nashvillessä Yhdysvalloissa on täysimittainen kopio kreikkalaisesta esikuvastaan Ateenan Parthenonin temppelistä. Se rakennettiin näyttelyhalliksi Nashvillen kaupunkiin Tennesseen satavuotisjuhlallisuuksia varten vuonna 1897.[1]
Parthenonin kopio rakennettiin kipsistä, puusta ja tiilestä, koska rakennus oli tarkoitettu vain väliaikaiseksi. Muut satavuotisjuhlia varten rakennetut näyttelypaviljongit purettiin, mutta Parthenon jäi paikalleen paikalle perustetun puiston, Centennial Parkin, keskelle aina vuoteen 1920 asti, jolloin se päätettiin rapistuneena rakentaa uudelleen – tällä kertaa pysyväksi taidemuseoksi betonista ja teräksestä.
Arkkitehti Russell Hart suunnitteli uuden Parthenonin, jonka ulkoasu valmistui 1925 ja sisätilat 1931. Rakennus avattiin yleisölle kaupunginmuseona 20. toukokuuta 1931. James Cowan oli lahjoittanut vuosina 1927–1929 museolle 63 taulua, jotka ripustettiin rakennuksen seinille.
Vuonna 1982 Alan LeQuire palkattiin tekemään Parthenoniin täysikokoinen toisinto Feidiaan veistämästä temppelin kulttikuvasta Athene Parthenoksesta. Veistoksen kopio valmistui 20. toukokuuta 1990 ja se kullattiin 2002.[2] Rakennus entistettiin perusteellisesti vuosina 1987–1988 (sisätilat) ja 1990–2001 (ulkopuoli).
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.