tanskalainen poliitikko From Wikipedia, the free encyclopedia
Poul Holmskov Schlüter (3. huhtikuuta 1929 – 27. toukokuuta 2021[1]) oli tanskalainen poliitikko, joka toimi maansa pääministerinä vuosina 1982–1993.
Poul Schlüter | |
---|---|
Schlüter vuonna 2005 |
|
Tanskan pääministeri | |
10.9.1982–25.1.1993
|
|
Monarkki | Margareeta II |
Edeltäjä | Anker Jørgensen |
Seuraaja | Poul Nyrup Rasmussen |
Euroopan parlamentin jäsen | |
19.7.1994–19.7.1999
|
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 3. huhtikuuta 1929 Tønder, Etelä-Jyllanti |
Kuollut | 27. toukokuuta 2021 (92 vuotta) |
Tiedot | |
Puolue | Konservatiivinen kansanpuolue |
Schlüter valmistui oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1957 ja asianajajaksi vuonna 1960. Hän nousi kansankäräjille vuonna 1964 ja toimi siellä aina vuoteen 1994 asti. Hän oli myös Konservatiivisen kansanpuolueen (KF) puheenjohtaja vuosina 1974–1977 ja 1981–1993.
Hän on ensimmäinen ja tähän mennessä ainut puolueensa pääministeriksi noussut puheenjohtaja. Vuonna 1984, pääministeriuransa alussa, hän ansaitsi tittelin "Vuoden pohjoismaalainen poliitikko". Sen jälkeen hänet palkittu myös lukuisilla muilla kansallisilla ja kansainvälisillä palkinnoilla.
1980-luvun lopussa muutaman vuoden noususuhdanteen jälkeen Tanskan talous syöksyi lamaan, ja Schlüterin hallitus aloitti säästöohjelmat. Ne olivat epäsuosittuja kansan keskuudessa, ja siksi niitä haukuttiin nimellä kartoffelkuren (suom. perunakuuri).
Ennen pääministeriyttään Schlüter oli toiminut Euroopan neuvoston jäsenenä vuosina 1971–1974 ja Tanskan delegaation johdossa Pohjoismaiden neuvostossa 1978–1979. Hän joutui eroamaan pääministerin paikalta vuonna 1993, kun selvisi, että hän oli antanut parlamentille vääriä tietoja. Tapaus tunnetaan nimellä "Tamilsagen" johon liittyi Sri Lankan sisällissodan tamilipakolaisten turvapaikkahakemuksia.
Pääministeriuransa jälkeen Schlüter oli Euroopan parlamentin jäsenenä vuosina 1994–1999, ensimmäiset kolme vuotta hän toimi parlamentin varapuhemiehenä.[2]
Schlüterin omaelämäkerta Sikken et liv julkaistiin vuonna 1999.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.