Leo III (750–12. kesäkuuta 816)[1] oli paavina 26. joulukuuta 795 – 12. kesäkuuta 816.[2] Hän oli syntyjään roomalainen.[1] Virkakautensa alussa Leo herätti vastustusta. Rooman ylhäisö syytti häntä muun muassa väärästä valasta ja aviorikoksesta. Leo pantiin muodollisesti viralta vuonna 799 ja lähetettiin luostariin. Leon onnistui kuitenkin paeta. Hän pääsi Kaarle Suuren puheille, joka ei tunnustanut Leon viraltapanoa. Leon vastustajat lähettivät Roomasta omat lähettiläänsä Kaarle Suuren luo. Kaarle Suuren neuvonantaja Alkuin huomautti isännälleen, ettei mikään maallinen oikeus voisi tuomita paavia. Silloin Kaarle Suuri päätti antaa Leolle sotilassaattueen paluumatkan turvaksi.
Pyhä Leo III | |
---|---|
Pyhä Leo III mosaiikissa (n. 799 jaa.) |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 750 Rooma |
Kuollut | 12. kesäkuuta 816 Rooma |
Paavi | |
Paavius alkoi | 26. joulukuuta 795 |
Paavius päättyi | 12. kesäkuuta 816 |
Edeltäjä | Hadrianus I |
Seuraaja | Stefanus IV |
Marraskuussa vuonna 800 Kaarle Suuri matkusti Roomaan. Leon ja hänen vastustajiensa riita ratkaistiin joulukuussa pidetyssä neuvonpidossa. Leo vannoi, että häntä vastaan esitetyt syytteet olivat vääriä, ja seurauksena Leon vastustajat karkotettiin.
Leo III kruunasi Kaarle Suuren keisariksi Rooman Pietarinkirkossa joulupäivänä 800.
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.