From Wikipedia, the free encyclopedia
Pääjohtokeskus (PääJoke, engl. Control and Reporting Centre) on Suomen ilmavoimien joukkoyksikkö ja se kuuluu ilmavoimien valmiusyhtymien lennostojen alaisuuteen.
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Pääjohtokeskus vastaa toiminta-alueensa ilmatilan valvonnasta ja tunnistuslentoja suorittavien hävittäjäkoneiden johtamisesta.
Pääjohtokeskuksen muodostavat:
Suomessa toimii nykyisin kaksi pääjohtokeskusta:
Pääjohtokeskukset on perustettu 1960-luvulla.
Pääjohtokeskuksissa työskentelee upseereita, aliupseereita, sotilasammattihenkilöitä ja siviilejä.
Yksiköistä käytettiin 1990-luvun alkupuolelle asti nimeä Viestikeskus, esimerkiksi Viestikeskus 3 (VKesk 3), jonka ensimmäinen päällikkö oli vuonna 1962 aloittanut kapteeni Martti Jouttenus keskuksen toiminnan varsinaisesti alkaessa vuonna 1964.
3. Pääjohtokeskus (3. PääJoke) Tampereen Olkahisissa, osa Satakunnan lennostoa lakkautettiin 2013
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.