suomalainen basisti From Wikipedia, the free encyclopedia
Risto Juhani ”Rife” Paananen (s. 1958[1]) on Leevi and the Leavingsissa vaikuttanut muusikko. Hän soitti yhtyeessä muun muassa kitaraa ja bassoa. Paananen kuului Leevi and the Leavingsiin sen perustamisvuodesta 1978 aina vuoteen 2003 saakka, jolloin yhtyeen laulaja ja keulahahmo Gösta Sundqvist kuoli sydänkohtaukseen. Sundqvistin kuoltua Paananen ja Leavingsin muut jäsenet Juha Karastie ja Niklas Nylund päättivät lopettaa yhtyeen, sillä heidän mukaansa Sundqvistin mukana kuoli myös yhtyeen sielu. Paananen vältteli muiden Leevi and the Leavingsin jäsenten tavoin tietoisesti julkisuutta ja halusi pitää yksityiselämänsä täysin omana tietonaan. Vuonna 2011 Karastie, Nylund ja Paananen palasivat julkisuuteen Leavings-Orkesteri -nimisenä yhtyeenä ja julkaisivat Arpapeliä-albumin.
Ennen Leevi and the Leavingsia Paananen soitti muun muassa Let’s Mennään -nimisessä yhtyeessä. Hän julkaisi vuonna 1979 soolosinglen "Rakastan"/"Police special", jonka molemmat kappaleet ovat Paanasen sävellyksiä[1][2]. Paananen on soittanut myös komppikitaraa Aarne Tenkasen taustayhtyeessä Tempuntekijät.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.