Litosfäärilaatta
levymäinen kappale Maan kuorta / From Wikipedia, the free encyclopedia
Litosfäärilaatta on kappale Maan litosfääriä.[1] Mannerlaatta on nimityksenä harhaanjohtava sikäli, että mannerlaatat eivät noudata mannerten rajoja. Tästä syystä tulisi käyttää termiä litosfäärilaatta viitaten litosfääriin eli maapallon kivikehään tai tektoninen laatta viitaten laattatektoniikkaan eli teoriaan litosfäärilaattojen liikkeistä. Kratoniksi eli mannerytimeksi sanotaan hyvin vanhaa mantereen osaa[1], jonka usein edellytetään olevan isostaattisessa tasapainossa.
Maan kiinteä ulkokerros koostuu paristakymmenestä litosfäärilaatasta, jotka ”kelluvat” vaipan raskaamman kiviaineksen päällä. Mannerliikunnot tarkoittavat mantereiden liikkumista laattatektoniikan vaikutuksesta. Laatat liikkuvat jatkuvasti toistensa suhteen, aiheuttaen maanjäristyksiä ja tulivuoritoimintaa, lähinnä laattojen reunoilla, jossa ne törmäävät tai työntyvät toistensa alle. Toisaalta uutta laattamateriaalia eli merenpohjaa muodostuu valtamerten keskellä. Näin tapahtuu esimerkiksi Islannissa, jossa epätavallisen voimakas vulkanismi on peittänyt mahdollisesti paljastuneet vaipan osat alleen.[1]
Litosfäärilaattojen liikettä ajaa viime kädessä painovoima, joka saa useita ilmiasuja laattatektonisessa systeemissä.