From Wikipedia, the free encyclopedia
Vähemmistökieli tarkoittaa yleisesti kieltä, joka ei ole jonkin valtion valtakieli.[1] Vähemmistökieli voidaan määritellä myös tiukemmin.
Euroopan neuvostossa on tehty alueellisia kieliä ja vähemmistökieliä koskeva eurooppalainen peruskirja. Se on kansainvälinen sopimus, jonka monet Euroopan neuvoston jäsenmaat ovat allekirjoittaneet ja jota Euroopan neuvosto valvoo. Peruskirjan määritelmän mukaan vähemmistökieliä ovat kielet, ”joita osa jonkin valtion väestöstä perinteisesti käyttää, mutta jotka eivät ole kyseisen valtion virallisten kielten murteita, maahanmuuttajien kieliä eivätkä keinotekoisia kieliä”. [2] Tällaisia kieliä ovat esimerkiksi baski Espanjassa ja unkari Romaniassa.
Vähemmistökielillä on hyvin erilaisia asemia eri yhteiskunnissa, ja niiden puhujamäärät vaihtelevat miljoonista muutamiin kymmeniin. Jos kielen puhujien määrä on kovin pieni, kieli muuttuu uhanalaiseksi ja lopulta katoaa kokonaan nuorempien sukupolvien siirtyessä käyttämään pelkästään valtaväestön kieltä. Useissa maissa vähemmistökielten asemaa pyritään tukemaan esimerkiksi lainsäädännöllä, joka takaa palveluiden saamisen kyseisillä kielillä.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.