Akon

yhdysvaltalainen hip hop -artisti From Wikipedia, the free encyclopedia

Akon
Remove ads

Akon (oikealta nimeltään Aliaune Damala Bouga Time Puru Nacka Lu Lu Lu Badara Akon Thiam[1], s. 16. huhtikuuta 1973 Saint Louis, Missouri, Yhdysvallat) on senegalilais-yhdysvaltalainen hip hop- ja R&B-artisti sekä näyttelijä.

Pikafaktoja Henkilötiedot, Muusikko ...
Remove ads

Elämäkerta

Akon syntyi St. Louisissa, Yhdysvalloissa, ja kasvoi muslimina Dakarissa Senegalissa. Akonin isä on jazztaiteilija Mor Thiam ja Akon on sekä englannin-, wolofin- että ranskankielinen. Seitsemän vuoden ikäisenä Akon perheineen palasi Yhdysvaltoihin, Jersey Cityyn New Jerseyn osavaltioon, jossa hän ensimmäistä kertaa löysi hip hop -musiikin. Hän ajautui kuitenkin rikollisuuteen ja joutui jopa vankilaan, jossa hän käytti aikaansa kehitellen ideoita musiikkiuralleen. Myöhemmin Akon ryhtyi kirjoittamaan ja levyttämään omia kappaleita kotistudiossaan ja kun levytykset päätyivät SRC/Universal-levy-yhtiölle, yhtiö päätti julkaista Akonin debyytti-albumin Trouble vuonna 2004. Trouble-albumi sisälsi muun muassa singlet ”Locked Up” ja ”Lonely”, joista erityisesti jälkimmäinen nousi suosioon Euroopassa. ”Lonely” on cover-versio Bobby Vintonin vuonna 1964 tekemästä kappaleesta ”Mr. Lonely”. Akon käytti kappaleen tekemisessä Bobby Vintonin alkuperäistä ääniraitaa nopeutettuna.

Joulukuussa 2005 Akonin manageri Robert Montanez ammuttiin erään riidan vuoksi. Akon perusti oman levy-yhtiön, Konvict Muzikin ja julkaisi toisen albuminsa Konvicted 14. marraskuuta 2006. Elokuun lopulla vuonna 2006 hän julkaisi singlen ”Smack That”, jolla vieraili Eminem.

Akon suunnittelee elämästään myös elokuvaa. Laulaja vieraili myös CSI-sarjassa (6. kauden 20. jakso). Akon on myös tuottanut musiikkia vuoden 2006 Sonic the Hedgehog -videopeliin.[2]

Akon on ollut mukana Michael Jacksonin kappaleessa ”Hold My Hand”, joka julkaistiin postuumisti Michael-albumilla ja vieraili myös Jacksonin Thriller 25 -albumilla kappaleella ”Wanna Be Startin’ Somethin’ 2008”.

Remove ads

Akon City -hanke

Akon solmi kesällä 2020 6 miljardin dollarin eli noin 5,4 miljardin euron arvoisen sopimuksen Senegaliin rakennettavasta Akon City -nimisestä kaupungista. Suunnitelmissa oli täysin uudenlaista teknologiaa hyödyntävä kaupunki, kryptovaluutta nimeltään Akoin, sairaala, kauppakeskus, poliisiasema, jätelaitos, koulu, yliopisto, stadion ja tehtaita. Kaupungin toivottiin houkuttelevan turisteja ja tuovan vaurautta Senegaliin. Akon suunnitteli kaupunkia yhteistyössä Senegalin valtion kanssa.

Koko kaupungin oli tarkoitus olla valmiina 2030.[3] Heinäkuussa 2025 Senegalin viranomaiset sanoivat hankkeen kaatuneen. Tuolloin valmiina paikalla oli vain hylätty vastaanottorakennus.[4]

Thumb
Akon (vas.) esiintymässä yhdessä Gwen Stefanin kanssa toukokuussa 2007.
Remove ads

Diskografia

Pääartikkeli: Akonin diskografia

Albumit

  • Trouble (2004 - US #18, UK #1) - Myynti 3 miljoonaa kappaletta
  • Konvicted (2006)
  • Freedom (2008)
  • Stadium (2016)
  • El Negreeto (2019)
  • Konnect (2020)

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads