Alexander Calder
yhdysvaltalainen kuvanveistäjä From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Alexander Calder, käytti myös nimeä Sandy Calder (22. heinäkuuta 1898 Lawnton, Pennsylvania – 11. marraskuuta 1976 New York), oli yhdysvaltalainen kuvanveistäjä. Hänet tunnetaan mobilen eli liikkuvan veistoksen keksijänä.[1][2] Paitsi mobileja, Calder teki myös muita veistoksia sekä maalauksia, litografioita, seinävaatteita ja muita taidetekstiilejä.


Calder määritteli kuvanveistotaiteen uudestaan tuomalla siihen mukaan liikkeen. Sitä oli aluksi hänen performansseissaan, mekaanisissa Calderin Sirkuksissa ja myöhemmin hänen motorisoiduissa teoksissaan, sekä lopulta riippuvissa teoksissaan, joita hän kutsui sanalla mobile.[3]
Remove ads
Ura
Calderin molemmat vanhemmat olivat taiteilijoita. He kannustivat lapsiaan luovuuteen, mutta kehottivat välttämään taidetta ammattina, koska se on raskas ja taloudellisesti epävarma. Niinpä Calder opiskeli koneinsinööriksi valmistuen vuonna 1919 ja teki erilaisia insinöörin töitä, mutta ei viihtynyt niissä.[4] Vuonna 1922 hän pestautui laivalle töihin. Herätessään eräänä aamuna auringonnousun aikaan hän koki syvän taiteellisen elämyksen ja päätti ryhtyä taiteilijaksi.
Hän opiskeli taidetta New Yorkissa, jossa kiinnostui myös sirkuksesta. Valmistuttuaan Calder muutti Pariisiin jatkamaan opintojaan. Siellä hän tutustui eurooppalaisiin avantgarde-taiteilijoihin, joita olivat Joan Miró, Piet Mondrian, Jean Arp ja Marcel Duchamp.
Remove ads
Suomessa
Kuusi Alexander Calderin teosta oli esillä tammikuussa 1954 Helsingin Taidehallissa olleessa yhdysvaltalaista taidetta esittelevässä taidenäyttelyssä. Niistä kolme Musta eläin (1940), Suuri gong-gong (1951) ja Lumituisku Sudburyssa (1953) olivat mobiileita, yksi "metalli- ja puusommitelma", sekä kaksi teosta, jotka olivat "stabiilia veistostaidetta" näyttelyluettelon mukaan.[5]
Teoksia
- Mobile, 1930-luku
- Mobile, 1932.
- Kattoon sijoitettuja mobileita Caracasin yliopiston juhlasalissa, 1954.
- Neljä elementtiä, 1961. Moderna museet, Tukholma.
- Têtes et Queue, 1965.
- Le Halebardier, 1971.
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads
