Andrei II

Andrei II Jaroslavitš (ven. Андрей Ярославич); (1222–1264) oli Vladimirin suuriruhtinas vuosina 1249–1252. ^[1]

Andrei II Jaroslavitš, Ephraim Filippovskin venäläisten hallitsijoiden panteoni 1810

Andrei II Vladimirin ruhtinaskunnan valtaistuimella, Iivana Julman kuvakronikka 1568

Suku

Hänen vanhempiaan olivat Vladimirin suuriruhtinas Jaroslav II^[1] ja Feodosia/Eufrosinja, joka oli Rjazanin ruhtinas Igor Glebovitšin tytär. Hänellä oli kahdeksan veljeä^[1] ja kaksi sisarta. Hänen nuorempia veljiään olivat Aleksanteri Nevski ja Jaroslav III, jotka seurasivat häntä Vladimirin hallitsijana.

Ruhtinas

Vuonna 1240 novgorodilaiset karkottivat Andrein veljen Aleksanteri Nevskin kaupungista ja pyysivät, että Vladimirin suuriruhtinas Jaroslav II lähettäisi kaupunkiin uuden päällikön. Niinpä kaupunkiin lähetettiin päälliköksi Andrei, mutta hän joutui palaamaan jo muutaman kuukauden kuluttua. Kun Saksalainen ritarikunta hyökkäsi vuonna 1241 Novgorodiin ja Andrei lähettiin joukkoineen kaupungin avuksi. Hän yhdisti voimansa veljensä Aleksanterin kanssa vuonna 1242 ja osallistui Peipsijärven jäätaisteluun.^[1]

Andrein ja Aleksanterin isän kuoltua vuonna 1246/1247 veljekset matkustivat Karakorumin kaupunkiin Mongoliassa, missä Güyük-kaani nimitti Andrein seuraavaksi Vladimirin suuriruhtinaaksi^[2] ja antoi raunioituneen Kiovan Aleksanterille.^[1]

Valtaan noustuaan Andrei II päätti osoittaa itsenäisyyttä mongolien kultaisesta ordasta ja avioitui vuonna 1250 mongolien vihollisen Galitsian ruhtinas Daniel Romanovitšin tyttären kanssa. Vuotta myöhemmin Andrei setä Svjatoslav karkotti hänet Vladimiristä ja lähti pyytämään kultaiselta ordalta Andrein kruunua itselleen. Aleksanteri Nevski seurasi setäänsä myöhemmin ja syytti Andreita kultaiselle ordan Batu-kaanin poika Sartakille maksettujen suojelusrahojen osittaisesta pimittämisestä vuonna 1252. Batu-kaani hyökkäsi joukkoineen Vladimiriin rangaistuksellisena tästä ja löi Andrein joukot lähellä Pereslavlia. Tappion jälkeen Andrei ei saanut suojaa Novgorodistakaan, vaan joutui pakenemaan Pihkovaan ja Kolyvaniin (Tallinna) ja lopulta puolisonsa kanssa Ruotsiin.^[1]

Andrei palasi Venäjälle vuonna 1256 ja pyysi anteeksi epälojaalisuuttaan Batu-kaanilta Kultaisen ordan pääkaupungissa Saraissa. Andrein katumus hyväksyttiinkin ja hän sai hallittavakseen Aleksanterilta Vladimirin itäosien alueita, joihin sisältyivät muun muassa Nižni Novgorodin ja Gorodetsin kaupungit Volgalla. Aleksanteri halusi antaa Andreille Suzdalin, mutta ei uskaltanut tehdä sitä ilman Batu-kaanin tahtoa. Aleksanterin kuoltua vuonna 1263, Andrei pyrki liittämään Vladimirin hallintaansa, mutta hänen nuorempi veljensä Jaroslav III päihitti nämä suunnitelmat.^[1]

Metropoliitta Kirill II vihkii suuriruhtinas Andrei II Jaroslavitšin Anastasia Danilovnan kanssa, Iivana Julman kuvakronikka 1568

Avioliitto ja jälkeläiset

Andrei avioitui vuonna 1250/1251 Justinia Anastasia Danilovnan (k. n. 1277) kanssa, joka oli Galitsian ruhtinas ja Kiovan suuriruhtinas Daniel Romanovitšin tytär.

Heille syntyivät lapset:

• Juri Andrejevitš, Suzdalin ruhtinas 1264-1279
• Mihail Andrejevitš (k. 1305), Suzdalin ruhtinas
• Vasili Andrejevitš, Suzdalin ruhtinas vuoteen 1309

Perintö

Andrei II:sta polveutuu Suzdalin ja Nižni Novgorodin ruhtinassuku, joka 1300-luvulta alkaen tunnettiin Šuiskin ruhtinashuoneena.