Apologetiikka

Apologetiikka tarkoittaa jonkin opin, erityisesti kristinuskon oppien järjestelmällistä ja periaattellista puolustamista.^[1] Sana tulee kreikan kielen sanasta απολογια (apologia), joka tarkoittaa hyökkäyksen kohteena olevan näkökannan puolustamista. Apologetiikan harjoittajaa kutsutaan apologeetaksi, apologeetiksi tai apologistiksi.

Ennen kristinuskon leviämistä kirjoitettuihin apologeettisiin teoksiin kuuluvat Platonin Apologia eli Sokrateen puolustuspuhe, jonka aiheena on Sokrateen puolustus hänen oikeudenkäynnissään, sekä muut Sokrateen puolustuspuheet. Apologia-nimisen teoksen julkaisi myös kirjailija Apuleius puolustaakseen itseään noituussyytöksiä vastaan^[2].

Nykyään apologetiikalla tarkoitetaan yleensä kristinuskon teologista puolustamista. Toisella vuosisadalla jälkeen ajanlaskun alun apologetiikkaa harjoitettiin puolustettaessa kristinuskoa roomalaisille ja juutalaisille. Nämä kirjoitukset oli usein laadittu oikeudessa esitettävän puolustuspuheen muotoon. Varhaiseen kristilliseen apologetiikkaan kuuluvat useiden varhaiskristillisten kirjailijoiden työt, kuten Justinus Marttyyrin Marcus Aureliukselle suunnatut apologit^[3], sekä useiden kirkkoisien, kuten Origeneen ja Tertullianuksen teokset.

Keskiajalla kristityt teologit perustelivat uskon totuuksien luotettavuutta. Anselm Canterburylainen^[4] ja Tuomas Akvinolainen^[5] esittivät kuuluisat todistuksensa Jumalan olemassaolosta. Tuomas Akvinolainen kirjoitti myös islamilaisten filosofien esittämien ajatusten torjumiseksi. Hänen pääasiallinen apologeettinen teoksensa on Summa contra gentiles.

Reformaation jälkeen Blaise Pascal kirjoitti vuodesta 1656 alkaen teostaan, jonka katkelmat tunnetaan nimellä Mietteitä.^[6]

Vahvistusvinouma apologetiikassa

Vahvistusvinouma vaikuttaa merkittävästi apologetiikkaan, sillä se viittaa taipumukseen painottaa tietoa, joka tukee aiempia uskomuksia, ja samalla sivuuttaa tai vähättelee ristiriitaisia todisteita.^[7][8] Kristillisessä apologetiikassa tämä kognitiivinen vinouma voi ilmetä, kun apologeetat tulkitsevat uskonnollisia tekstejä tai todisteita tavalla, joka vahvistaa heidän uskoaan.^[8][9] Tämä vinouma voi heikentää apologeettisten argumenttien tehokkuutta, erityisesti silloin, kun puolustetaan uskoa epäilijöitä tai uskonnottomia vastaan käydyissä keskusteluissa.^[7]

Nykyiset apologeettiset menetelmät, kuten klassinen, kokemuksellinen ja presuppositionaalinen apologetiikka, heijastavat vahvistusvinouman eri asteita. Klassiset apologeetat tyypillisesti katsovat, että historian oikea ymmärtäminen, erityisesti menneisyyden tapahtumien merkityksen osalta, edellyttää teistisen maailmankuvan omaksumista.^[10] Kokemuksellisessa apologetiikassa painotetaan usein niitä henkilökohtaisia kokemuksia, jotka vahvistavat ja tukevat jo olemassa olevaa uskonnollista käsitystä todellisuudesta.^[11] Presuppositionalistit puolestaan lähtevät oletuksesta, että kristillinen maailmankuva on totta, ja rakentavat argumenttinsa tämän lähtökohdan ympärille, hyläten vastakkaiset todisteet merkityksettöminä tai virheellisinä.^[7][8][12]

Merkittäviä kristillisiä apologeettoja

Antiikin aikana:

• Aristeides Ateenalainen (Apologia)
• Athenagoras Ateenalainen (Vetoomus kristittyjen puolesta)
• Augustinus (Jumalan valtio)
• Cyprianus (Demetrianukselle)
• Justinus Marttyyri (Ensimmäinen ja Toinen apologia)
• Kodratos (Quadratus) Ateenalainen
• Lactantius
• Minucius Felix (Octavius)
• Origenes (Kelsosta vastaan)
• Orosius
• Tatianos (Puheita kreikkalaisille)
• Theofilos Antiokialainen
• Tertullianus (Apologeticum)

Nykyaikana:

• Robert Barron
• David Berlinski
• G. K. Chesterton
• William Lane Craig
• Gary Habermas
• Hank Hanegraaff
• Peter Kreeft
• John Lennox
• C. S. Lewis
• Walter Ralston Martin
• Alister E. McGrath
• Alvin Plantinga
• Tapio Puolimatka
• Richard Swinburne
• Lee Strobel
• Nicholas Wolterstorff
• Ravi Zacharias

Kristillisiä apologeettisia järjestöjä

• Christian Research Institute