Brittipop

brittiläinen pop- ja rockmusiikki From Wikipedia, the free encyclopedia

Remove ads

Brittipop tarkoittaa brittiläistä pop- ja rockmusiikkia. Nykyisin käsite yhdistetään ennen kaikkea 1990-luvun keskivaiheilla vallinneeseen brittiläiseen rocksuuntaukseen, jonka englanninkielinen nimi on Britpop.

Pikafaktoja
Remove ads

1990-luvun brittipop

Brittipop oli melodista ja kitaravoittoista. Musiikillisesti se nojasi vahvasti perinteiseen brittiläiseen rockmusiikkiin. Brittipopyhtyeiden suurimpina vaikuttajina toimivat 1960-luvun menestyneet brittiläiset yhtyeet kuten The Beatles, The Who, The Kinks ja Small Faces. Jonkin verran vaikutteita haettiin myös punkista, glam rockista ja The Smithsin kaltaisista 1980-luvun yhtyeistä. Tyylilajin menestynein ja tunnetuin albumi on Oasiksen (What’s the Story) Morning Glory?, jota on myyty maailmanlaajuisesti arviolta 20 miljoonaa kappaletta.

Ulkoisessa tyylissä henki vahvana 1960-luvun mod-kulttuurin ja lad-henkisyyden sulautuminen. Asiaan kuuluivat täten moppitukat ja peribrittiläiset brändit kuten Ben Sherman, Burberry, Fred Perry, Clarks ja Paul Smith. Brittipop-tyyliä ja koko ilmiötä pidetäänkin korostetun valkoihoisena, konservatiivisena, retrohenkisenä ja menetettyyn ”parempaan Britanniaan” kaihoavana.

Remove ads

Merkittäviä brittipopin albumeita

Remove ads

Merkittäviä brittipopyhtyeitä

Katso myös

Aiheesta muualla

Remove ads
Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads