Chorus

From Wikipedia, the free encyclopedia

Chorus
Remove ads

Chorus on kahden soinniltaan samankaltaisen, mutta taajuudeltaan hieman erilaisen äänen tuottama ilmiö. Akustisessa musiikissa ilmiön voi kuulla esimerkiksi samaa säveltä soittavien instrumenttien soinnissa tai vaikkapa kuorolaulussa. Ilmiö perustuu siihen, että akustinen soitin tai ihmisääni ja niiden vire sekä esittäjän ilmaisu eivät ole absoluuttisesti samanlaisia. Tätä ei kuitenkaan tule sekoittaa varsinaiseen epävireisyyteen tai dissonanssiin.

Tämä artikkeli käsittelee chorus-nimistä ääniefektiä. Sanan muista merkityksistä katso chorus (täsmennyssivu).
Musiikkinäytteet
Sähkökitara: ensin puhdas signaali, seuraavaksi sama soitettuna choruksella varustettuna

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Thumb
BOSS DC-3 -chorus-efektipedaali

Sähköisessä musiikissa chorus on hyvin yleisesti käytetty tehokeino. Äänitys- ja miksausvaiheessa chorusta voidaan käyttää esimerkiksi raitojen tuplausäänitysten avulla tai erilaisilla chorus-signaaliprosessoreilla. Useimmissa chorus-tyyppisissä prosessoreissa efekti toteutetaan muuntamalla sävelkorkeutta alkuperäiseen signaaliin nähden ja summaamalla prosessoitu signaali alkuperäiseen. Yleensä prosessoidun signaalin korkeutta voidaan myös moduloida matalataajuusoskillaattorin avulla. Joissakin chorus-prosessoreissa signaaliin voidaan myös määritellä viivettä, jolloin tapahtuu vaihtelevia kampasuodinilmiöön perustuvia taajuuksien kumoutumisia. Tätä viivästettyä ja moduloitua choruksen tyyppiä kutsutaan usein myös nimellä flanger, varsinkin alhaisilla modulaatiotaajuuksilla.

Syntetisaattoreiden oskillaattorien sointia voidaan rikastaa virittämällä kaksi tai useampi jänniteohjattu oskillaattori hieman erivireisiksi.

Remove ads

Esimerkkejä choruksen käytöstä

  • Pink Floyd - Us And Them (kitara)
  • The Police - Driven To Tears (kitara)
  • Duran Duran - Save The Prayer (basso, kahdesti äänitetty osuus miksattu yhteen)
  • Thumb
    Electro-Harmonix Small Chorus -chorus-efektipedaali.
    Biréli Lagrène - All The Things You Are (kitara)

Katso myös

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads