Crunk

hip hopin tyylisuunta From Wikipedia, the free encyclopedia

Remove ads

Crunk on hip hopin tyylisuunta, joka syntyi 1990-luvulla Memphisissä, Tennesseessä, mutta tuli tunnetuksi vasta 2000-luvun alussa, jolloin siitä tuli suosittu Atlantassa, Georgiassa. Se on Yhdysvaltain itärannikon hip hopista poiketen suuntautunut enemmän klubeilla soitettavaksi musiikiksi. Crunkiin kuuluu laulaminen käheällä äänellä ja sen kertosäkeet ovat usein yksinkertaisia lauseita, jotka toistetaan peräkkäin useaan kertaan. Sanat on sovitettu rytmikkääseen taustaan, joka on tuotettu rumpukoneella ja syntetisaattorilla.

Pikafaktoja

Tyylilajin nimen etymologialla on useita alkuperiä. Vanhin alkuperä pohjautuu afroamerikkalaisen slangin lauseeseen "to crank up", joka puolestaan tarkoittaa lisätä jotakin, esimerkiksi radion tai television ääntä, tässä kontekstissa se kuitenkin tarkoitti hehkutettua ja energistä tapahtumaa, joka oli "crunk up", josta syntyi nimi crunk. Myöhemmin kenties tunnetuin crunk -artisti Lil Jon popularisoi termin albumillaan Crunk Juice, jonka julkaisuaikoihin hän kehitti samannimisen voimakkaan cocktailin. Albumilla Lil Jon käytti nimitystä "crazy drunk", joka lyhentyi crunkiksi.

Tyylisuunnalle ei ole toistaiseksi syntynyt Suomessa omaa skeneä tai kyseistä musiikkityyliä päägenrenään esittäviä artisteja. Crunk-tyylistä materiaalia ovat kuitenkin muutamien yksittäisten kappaleiden muodossa julkaisseet mm. Petri Nygård, Aste, Trilogia,Brädi, Julma-Henri ja Tippa.

Remove ads

Tunnettuja crunk-artisteja


Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Remove ads
Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads