Dare
From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Dare (Yhdysvalloissa julkaistu nimellä Dare!) on brittiläisen The Human League -yhtyeen studioalbumi vuodelta 1981. Se nousi kotimaansa albumilistan kärkeen saman vuoden lokakuussa ja oli julkaisuvuonnaan maassaan toiseksi myydyin uutta materiaalia sisältänyt levy.
Singlenä julkaistiin "Don't You Want Me", "Open Your Heart" sekä "Love Action", joista kaikista tehtiin myös musiikkivideot. "Don't You Want Me" oli maailmanlaajuisesti 1980-luvun viidenneksi myydyin single ja nousi listaykköseksi ainakin kotimaassaan, Yhdysvalloissa, Norjassa, Kanadassa, Irlannissa ja Uudessa-Seelannissa.
Levy sai kriitikoilta hyvän vastaanoton. Brittiläisen NME-lehden Paul Morley kirjoitti sen olevan "yksi suurista populaarimusiikin LP-levyistä", Melody Makerin Steve Sutherland piti sitä "mestariteoksena". Helsingin sanomat valitsi sen 2000-luvulla esittelyyn artikkelisarjassa, jossa joka vuodelta valittiin yksi aikaansa edustava populaarimusiikin levy.
Allmusic guiden Stephen Thomas Erlewine kirjoittaa viiden tähden arvostelussaan: "Dare! tavoittaa täydellisesti yhden ajanhetken: post punkin robottimaisen viehätyksen syntetisaattoreihin, joka kohtaa kliinisen bowiemaisen ihastuksen muotiin ja moderniin taiteeseen, mukaan lukien populaarikulttuurin, sekä terveen rakkauden kappaleiden säveltämiseen." Hän lisäksi luonnehtii, että "levyn teknologia saattaa olla vanhentunutta, syntikat ja rumpukoneet ovat kehittyneet eteenpäin, mutta harvat ovat käyttäneet teknologiaa niin tehokkaan emotionaalisesti."
Remove ads
Kappaleet
Musiikkikustantaja on Dinsong / Virgin Music (Publishers) Ltd paitsi 2. ja 4. Dinsong / Virgin Music (Publishers) Ltd / Sound Diagrams.
Musiikkikustantaja on Dinsong / Virgin Music (Publishers) Ltd paitsi 3. ja 5. Dinsong / Virgin Music (Publishers) Ltd / Sound Diagrams, 1. The Big 3 Music Ltd
Remove ads
Yhtyeen kokoonpano
- Ian Burden – syntetisaattori
- Jo Callis – syntetisaattori
- Joanne Catherall – laulu
- Philip Oakey – laulu ja syntetisaattori
- Susanne Sulley – laulu
- Philip Adrian Wright – diaesitykset ja satunnaisesti syntetisaattori
Muut tekijät
Yhtyeen manageroinnista on vastannut Tunenoise.
Tuottajina levyllä ovat toimineet Martin Rushent ja The Human League. Äänityksessä on avustanut Dave Allen.
Kannen valokuvat on ottanut Brian Aris ja kannen ovat suunnitelleet Philip ja Adrian. Layoutista ja koordinoinnista on vastannut Ken A.S:ssa.
Kiitoksissa on mainittu Paul Bower, Nick Dawson, Bob Last, Tim Pearce sekä kaikki bansheet (Nils, Dave Woods, Jan).
Suomessa albumin valmistuksesta ja jakelusta on vastannut Polarvox.
Käytetyt soittimet
sekä
- Roland Microcomposer ja Linn Drum Computer, ohjelmoijana Martin Rushent ja apulaisenaan Dave Allen
Lähteet
- The Human League LP Dare! (Virgin Records V 2192) 1981. Suomalainen painos.
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads
