ECMWF

organisaatio From Wikipedia, the free encyclopedia

ECMWF
Remove ads

ECMWF eli Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus (engl. European Centre for Medium-Range Weather Forecasts) on hallitustenvälinen järjestö, joka tuottaa sääennusteita suurteholaskennan avulla. Sen alkuperäinen tarkoitus on tuottaa nk. keskipitkiä eli 10 vuorokauteen saakka ulottuvia numeerisia sääennusteita maailmanlaajuisesti. Tämän lisäksi ECMWF tekee meteorologista tutkimusta.[1]

Thumb

Keskuksen päämaja perustettiin vuonna 1975 Englantiin Readingin kaupunkiin ja sen jäseninä oli aluksi 17 maata, muun muassa Suomi. Nykyisin keskuksen toimintaan osallistuu 25 maata, ja vuonna 2005 tehdyn päätöksen mukaan sen toimintaan voivat osallistua kaikki EU-maat. Ensimmäisen ennusteensa keskus tuotti kesäkuussa 1979.[2]

Nykyisin keskuksessa kehitellään myös yli 10 vuorokauden ennusteita eli kuukausiennusteita ja kausiennusteita ja tehdään paljon muutakin tutkimusta. Moni suomalainenkin meteorologian asiantuntija on työskennellyt keskuksen palveluksessa tai osallistunut sen järjestämään koulutukseen. Keskuksessa on käytetty aina maailman nopeimpia supertietokoneita. Ensimmäinen tietokone oli Cray-1. Välillä käytössä oli IBM Cluster 1600.[3] Vuonna 2014 käyttöön otettiin uusi Cray.[4]

Remove ads

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads