EULEX Kosovo

Euroopan unionin operaatio Kosovossa From Wikipedia, the free encyclopedia

Remove ads

EULEX Kosovo on Euroopan unionin oikeusvaltio-operaatio Kosovossa. Operaatio on Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan kuuluva siviilikriisinhallintaoperaatio. Operaatio tarkkailee, ohjaa ja neuvoo Kosovon viranomaisia. Sen tavoite on auttaa Kosovoa rakentamaan omat oikeus-, poliisi-, rajavalvonta- ja tullilaitokset. Tarpeen mukaan operaatio sijaistaa Kosovon viranomaisia tietyissä edellä mainituissa oikeusvaltiotehtävissä.[1]

EULEX Kosovo on EU:n ja Suomen suurin siviilikriisinhallintaoperaatio. Sen vahvuus oli operaation alkaessa vuonna 2008 noin 1 900 henkeä: oikeusalan asiantuntijoita (muun muassa syyttäjiä, tuomareita ja vankeinhoidon asiantuntijoita), poliiseja, rajavalvonta-asiantuntijoita ja tulliasiantuntijoita. Tämän lisäksi operaation alaisuudessa toimii noin 1 100 paikallista työntekijää. Operaatiolla on varalla noin 300 poliisia ja rajavalvonta-asiantuntijaa, jotka osallistuvat hankkeeseen tarvittaessa. Ennen EULEX Kosovon alkamista Suomen ulkoasiainministeriö arvioi, että operaatioon osallistuisi 60–70 suomalaista.[1]

Euroopan unionin neuvosto päätti EULEX Kosovosta 15. helmikuuta 2008. Kosovo julistautui itsenäiseksi 17. helmikuuta ja toivotti operaation tervetulleeksi. Operaatio jatkaa YK:n väliaikaishallinnon UNMIKin tiettyjä tehtäviä.[1] Kosovon parlamentti päätti vuonna 2014 jatkaa EULEX Kosovon toimivaltaa kesäkuuhun 2016 asti.[2]

Remove ads

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads