Lockheed F-104 Starfighter

Lockheed F-104 Starfighter oli Yhdysvaltain ilmavoimien viimeinen säärajoitteinen hävittäjälentokone, jolla oli suuri ylisooninen nopeus ja suuri nousunopeus. Se oli suunniteltu korkealla lentävien pommikoneiden alasampumiseen tietyltä kentältä käsin, eli kone oli MiG-21:n ja Su-9:n läntinen vastine. Yhdysvaltain ilmavoimissa kone tuli käyttöön 1958, mutta poistui jo 1967. Century Series -sarjaan kuulunut F-104 osallistui Vietnamin sotaan, missä koneita menetettiin 12. Konetyyppi oli heittoistuimella varustettu. Nasa käytti tätä tyyppiä korkealla toimivana tutkimuskoneena, jolloin se lensi yli 20 kilometrin korkeuksissa.^[1]

Lockheed F-104G Starfighter
Tyyppi	torjuntahävittäjä
Alkuperämaa	Yhdysvallat
Valmistaja	Lockheed
Suunnittelija	Clarence L. "Kelly" Johnson
Ensilento	4. maaliskuuta 1954
Esitelty	1958
Valmistusmäärä	2 578
Infobox OK

Konetyypin kehitti Skunk Works. Sen ensilento tapahtui vuonna 1954. Useat koelentäjät, kuten pilotti Jacqueline Cochran, lensivät Starfighterillä, mutta heistä muutama kuoli. Iven C. "Kinch" Kincheloe II sai surmansa jo vuonna 1958. Lento-onnettomuuksista Joseph A. Walkerin^[2] surmannut johti omalta osaltaan XB-70 Valkyrien kehityshankkeen romuttumiseen.

Yhdysvaltain ilmavoimat ei halunnut tällaista konetta, koska sen toimintasäde oli liian lyhyt ja kuorma rajoitettu. USAF käytti ainakin alatyyppejä A-C. Yhdysvaltain liittolaismaista tyyppiä käyttivät muiden ohella Taiwan, Kanada ja Turkki. Starfighterista kehitettiin jokasään maahyökkäys- ja torjuntahävittäjä F-104G, joka sai paremman vastaanoton muun muassa Saksasta, Kanadasta, Belgiasta ja Italiasta. Koneita rakennettiin yhteensä 2 578.

Ominaisuudet

Teho-paino-suhde oli ylivoimainen ja nopeus jopa yli kaksi Machia, jota rajoitti enemmän alumiinirakenne kuin moottorin teho. Tuotantomalleissa käytettiin GE J79 -moottoria^[3].

Konetyypillä saavutettiin sekä nopeuslennon että toimintakorkeuden maailmanennätykset, joita F-104 piti hallussaan samanaikaisesti. Majuri Howard C. Johnson saavutti korkeuden 27 830 metriä 7. toukokuuta 1958. Kapteeni Walter W. Irwin saavutti 16. toukokuuta 1958 enimmäisnopeuden 2 259,3 kilometriä tunnissa. 14. joulukuuta vuonna 1959 ylittyi maaginen 100 000 jalan eli yli 30 000 metrin raja. Uusi korkeuslennon maailmanennätys oli 31 534 metriä, mikä saavutettiin C-muunnoksella.^[4]

Perusaseistuksena on ensimmäistä kertaa lentokoneissa käytetty 20 mm M61 Vulcan ja kaksi AIM-9 Sidewinderia siivenkärjissä. F-104C-malliin lisättiin rungon alle ja siipiin ripustimet pommeille ja raketeille. Keskiripustimessa voitiin kantaa myös kahta lisä-Sidewinderia. F-104S ja joissa F-104G ja F-104J-malleissa ohjukset siirrettiin rungon sivulle maanvaran parantamisen vuoksi. Myöhemmissä italialaiskoneissa ripustimia oli jopa yhdeksän.

Saksan Bundeswehrin Luftwaffen F-104 Starfightereja, käyttäjänä JG 74.

Länsi-Saksan Luftwaffe

Saksan merivoimien Starfightereita (1965)

Länsi-Saksan Luftwaffe käytti Starfighteria taktiseen matalatorjuntaan ja rynnäkkökoneena. Koneella lennettiin paljon matalalla, mikä johti lukuisiin lento-onnettomuuksiin. Saksan 916 koneesta 292 putosi, mikä vaati 115:n lentäjän hengen. Vuonna 1965 maahan syöksyi 26 länsisaksalaista Starfighteriä. Onnettomuussuhde oli 83,6 pudonnutta konetta 100 000 lentotuntia kohden, kansainvalisen keskiarvon ollessa 14–20.^[5] Koneen onnettomuusalttius antoi sille Länsi-Saksan ilmavoimissa lempinimet Witwenmacher (leskentekijä), Erdnagel (telttavaarna) ja Sargfighter (ruumisarkku-hävittäjä).

Lahjontaskandaali

Pääartikkeli: Lockheed-skandaali

Länsi-Saksassa konekauppa johti lähes puolustusministeri Franz Josef Straußin eroon, ja vuonna 1976 Alankomaiden prinssi Bernhardin paljastettiin saaneen 1,1 miljoonaa dollaria lahjuksina konekaupan varmistamiseksi. 1970-luvulla paljastunut Lockheedin harjoittama laaja virkamiesten lahjonta johti lähes yrityksen kaatumiseen. Myöhemmin hävittäjäkoneisiin tehtiin yli 2 000 erilaista muutosta, joilla kone sopeutettiin keski-Euroopan olosuhteisiin.^[5]

Käytön päättyminen

F-104:n käyttö alkoi vähentyä 1970-luvun lopulla, jolloin koneet korvattiin monissa tapauksissa F-16:lla. Italiassa viimeiset koneet poistettiin käytöstä kesällä 2004.

Projektiokuvat

Tekniset tiedot

Lähde: ^lähde?

Yleiset ominaisuudet

• Miehistö: 1
• Pituus: &&&&&&&&&&&&&016.066000016,66 m
• Kärkiväli: &&&&&&&&&&&&&&06.03600006,36 m
• Korkeus: &&&&&&&&&&&&&&04.0900004,09 m
• Siipipinta-ala: &&&&&&&&&&&&&018.022000018,22 m²
• Tyhjäpaino: 0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero.0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero6 350 kg
• Lentopaino: 0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero.0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero9 365 kg
• Suurin lentoonlähtöpaino: 0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero.0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero13 170 kg
• Voimalaite: &&&&&&&&&&&&&&01.&&&&001 × General Electric J79 -suihkuturbiinin eri versiot^[3]; &&&&&&&&&&&&&048.&&&&0048 kN kuivana, &&&&&&&&&&&&&069.&&&&0069 kN jälkipolttimella

Suoritusarvot

• Suurin nopeus: 0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero.0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero2 125 km/h (Mach &&&&&&&&&&&&&&02.02000002,2)
• Laskunopeus: 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”–”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”–”.315–343 km/h ^[6]
• Lentomatka: 0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero.0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero1 740 km ^[4]
• Taistelusäde: &&&&&&&&&&&&0672.&&&&00672 km
• Siirtolentomatka: 0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero.0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero2 600 km
• Lakikorkeus: 0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero.0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero15 240 m ^[1]
  

Aseistus

• Tykki: 1 × 20mm M61 Vulcan, 725 laukausta
• Ohjukset: 4 × AIM-9 Sidewinder
• Pommit: 1 814 kg pommeja, raketteja, ohjuksia tai lisäpolttoainesäiliöt. Näistä viimeksi mainittu lienee ollut tavanmukaisimpia. Asearsenaalissa myös keveitä taktisia ydinpommeja.