Falun

37 000 asukkaan kaupunki Ruotsissa From Wikipedia, the free encyclopedia

Falunmap
Remove ads

Falun on noin 37 000 asukkaan kaupunki Ruotsissa, Bergslagenin metsäisellä vaara-alueella Tukholman luoteispuolella Falunin kunnassa, jonka koko väkiluku vuonna 2010 oli noin 56 000[2]. Falun on perustettu kuparikaivoksen luo jo 1200-luvun puolivälissä. Varsinaiset kaupunkioikeudet Falun sai 1641.[3] Nykyään se on Taalainmaan läänin pääkaupunki. Falunissa sijaitsee toinen Taalainmaan korkeakoulun kampuksista, joista toinen on Borlängessä.

Pikafaktoja
















Thumb
Falunin taajama vuoden 1990 rajauksen mukaan.

Stora Kopparbergin kaivosyhtiö (Stora Kopparbergs Bergslags AB, vuodesta 1984 Stora AB) on luultavasti maailman vanhin kaivosyhtiö: se on kaivanut kultaa ja kuparia Falunin liepeiltä vuodesta 1347. Vuonna 1999 metsäteollisuusyritykseksi muuttunut Stora yhdistettiin Enso-Gutzeitin kanssa Stora Ensoksi.

Falunin alueella on pitkään maalattu talot punamultamaalilla, falunin punaisella. Punamultamaalia on käytetty perinteisesti myös Suomen maalaistalojen ulkorakennusten seinissä.[4][5] Väriä saadaan nykyisestä kaivoksestaselvennä. Ruotsalainen lenkkimakkara falukorv on peräisin Falunista.[6]

Falunissa on eräs Ruotsin talviurheilun keskuksista. Kaupunki haki vuoden 1988 talviolympialaisten kilpailupaikaksi, mutta hävisi äänestyksessä Kanadan Calgarylle.[7] Falun on Haminan ystävyyskaupunki.

Falunin ja Stora Kopparbergetin kaivosalue on Unescon maailmanperintökohde.[8]

Remove ads

Väestönkehitys

Lisätietoja Falunin taajaman väestönkehitys 1960–2010 ...
Remove ads

Tunnettuja falunilaisia

Remove ads

Media

Falunissa ilmestyviä sanomalehtiä ovat Falu-Kuriren ja Dala-Demokraten.

Kuvia

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads