Haskala

Haskala (hepr. ‏השכלה‎, valistus) eli juutalainen valistusaika oli 1700–1800-lukujen juutalainen rationalistinen liike, joka pyrki yhdistämään juutalaisen perinteen eurooppalaiseen valistukseen ja edistämään juutalaisten integroitumista länsimaiseen yhteiskuntaan.^[1] Liiike syntyi Saksassa 1770-luvulla ja levisi Itä-Eurooppaan seuraavan vuosisadan aikana. Liikkeen kannattajat pyrkivät juutalaisten tasavertaisuuteen integraation kautta. Liike korosti myös juutalaisen historian opiskelun ja heprean kielen käytön tärkeyttä. Haskala johti juutalaisen porvariston ja älymystön syntyyn, juutalaisten lehtien perustamiseen, juutalaisen muuttoliikkeen voimistumiseen ja juutalaisten poliittisten liikkeiden kuten sionismin syntymiseen.^[2][3]

Historia

Keski-Euroopassa

Haskalan keskeinen hahmo oli filosofi Moses Mendelssohn (1729–1786), joka kannatti juutalaista uskoa mutta omaksui eurooppalaisen valistuksen ihanteet. Hänen teoksensa Jerusalem (1783) puolusti juutalaisuutta jumalallisena lainsäädäntönä, joka oli sopusoinnussa universaalin järjen kanssa. Mendelssohn käänsi Tooran saksaksi yhdessä Naphtali Herz Wesselyn (1725–1805) kanssa, korvaten jiddishiä ja edistäen länsimaista kulttuuria juutalaisyhteisöissä. Hänen työnsä vaikutti siihen, että juutalaiset omaksuivat maallisen koulutuksen ja saksalaisen kulttuurin säilyttäen uskontonsa.^[1]

Berliinin Haskala, Mendelssohnin ympärille muodostunut intellektuelliryhmä, julkaisi hepreankielistä Ha-Meʾassef-lehteä ja perusti moderneja juutalaisia kouluja, joissa painotettiin maallisia aineita, kuten matematiikkaa ja saksaa, perinteisen Talmudin opiskelun sijaan. Liike kuitenkin hiipui, kun monet sen kannattajat, mukaan lukien Mendelssohnin lapset, omaksuivat eurooppalaisen identiteetin juutalaisuuden kustannuksella. Jotkut, kuten David Friedlaender, ehdottivat uskonnon seremoniallisten lakien hylkäämistä, mutta eivät saaneet laajaa hyväksyntää.^[1]

Itä-Euroopassa

Itä-Euroopassa, erityisesti Venäjän keisarikunnassa, Haskala kukoisti 1800-luvun puolivälissä. Liike pyrki modernisoimaan juutalaisyhteisöjä maallisella koulutuksella ja tuottavilla ammateilla, jotta juutalaiset voisivat saavuttaa emansipaation. Isaac Baer Levinsohn (1788–1860) ylisti maallista koulutusta teoksessaan Teʿuda be-Yisrael, kun taas kirjailijat kuten Joseph Perl ja Isaac Erter kritisoivat satiirilla perinteisiä taikauskoja. ^[1]

1840–1850-luvuilla Haskala keskittyi hepreankieliseen kirjallisuuteen, ja esimerkiksi Abraham Mapu edisti modernia heprealaista kirjallisuutta. 1860-luvulla liike siirtyi kohti yhteiskunnallisia uudistuksia, ja Judah Leib Gordon sekä Moses Leib Lilienblum vaativat uskonnollisia ja kulttuurisia muutoksia. Venäläistyminen johti venäjänkielisten juutalaisten lehtien perustamiseen, ja Pietarissa ja Odessassa toimi Venäjän juutalaisten kulttuuriyhdistys, joka tavoitteli juutalaisten koulutusta kansalaisuuteen. Vuoden 1881 pogromit ja tsaari Aleksanteri II:n murha romuttivat kuitenkin Haskalan toiveet juutalaisten hyväksynnästä Venäjällä, ja liike menetti optimisminsa juutalaisten taloudellisten ja koulutuksellisten rajoitusten myötä.^[1]