Kirje heprealaisille

Kirje heprealaisille eli Heprealaiskirje (m.kreik. Πρὸς Ἑβραίους ἐπιστολή, Pros Hebraiūs epistolē) on Uuden testamentin 19. kirja ja yksi Uuden testamentin kirjeistä. Kirje on perinteisesti katsottu apostoli Paavalin kirjoittamaksi, mutta heprealaiskirjeen kirjoittajuus on epävarmaa. Joidenkin varhaisten kirkkoisien mukaan kirjeen on mahdollisesti kirjoittanut joku toinen apostoli, kuten Barnabas tai Apollos.^[2]

Kirje heprealaisille
Πρὸς Ἑβραίους ἐπιστολή
Raamattu Uusi testamentti
Heprealaiskirjeen armeniankielistä käsikirjoitusta, 400–500-luku.
Synty
Kirjoittaja (perint.)	tuntematon
Kirjoituspaikka	tuntematon[1]
Kohde	juutalaiskristityt
Ajoitus	n. 60–69 jaa.[1]
Teksti
Genre	kirje
Alkukieli	koinee-kreikka
Lyhenne	Hepr.
Lukuja	13
Jakeita	303
Edeltävä: < Filem.Seuraava: Jaak. >
Katso myösLuettelo Raamatun kirjoista
Infobox OK

Kirje heprealaisille on syvällinen ja teologisesti rikas. Se erottuu syvällisellä Jeesuksen Kristuksen persoonan ja työn tutkimisellaan, korostaen hänen ylivertaisuuttaan kaikkiin aiempiin Jumalan liiton ilmoituksiin ja välittäjiin nähden.^[2]

Historia

Heprealaiskirjeen kirjoittajaa ei tunneta. Sitä pidettiin aiemmin apostoli Paavalin kirjoittamana. Kuitenkin jo varhain tiedostettiin, että kirjeen hyvin taidokas ja puhdas kreikka poikkeaa hyvin paljon Paavalin kirjeissä käytetystä kielestä. Tämän totesi Eusebiuksen mukaan muun muassa Klemens Aleksandrialainen ja Origenes.

Kirje itse ei osoita kirjoittajaksi ketään nimeltä mainittua henkilöä, päinvastoin kuin Paavalin kirjeissä. Samoin vaikka monet kirjeessä esitetyt ajatukset ovat hyvin ominaisia Paavalille, sen kirjoitustyyli on kuitenkin hyvin erilainen. Se ei esimerkiksi ala Paavalille tyypillisellä johdannolla. Kirje ei millään tavalla yritä itse esittää, että se olisi jotenkin tarkoitettu Paavalin kirjoittamaksi.

Kirjeen todellisesta kirjoittajasta on ollut useita erilaisia mielipiteitä. Kirjeen kirjoittajiksi on arvioitu muun muassa Barnabasta, Apollosta, Luukasta, Siilasta, Klemens Roomalaista sekä jotain tuntematonta aleksandrialaista kristittyä. Kaksi ensin mainittua ovat vahvimmat kandidaatit. Muun muassa Tertullianus antoi kirjeelle nimen Barnabae titulus ad Hebraeos. Luther puolestaan esitti ensimmäisenä Apollosta.

Sisältö

Eri puolilla Rooman valtakuntaa oli hyvin paljon juutalaisuudesta kääntyneitä kristittyjä, mutta Heprealaiskirjeen kohteena olevat "heprealaiset" kristityt ovat niitä juutalaiskristittyjä, jotka asuivat Jerusalemissa ja Syyriassa. He olivat yhden "seurakunnan tukipylvään", Jaakobin, seuraajia. Kirje osoittaa heille varoituksen: Älkää sortuko takaisin Mooseksen lain alle.

Kirje koostuu kahdesta osasta, opillisesta osasta (1–10:18) ja käytännöllisestä osasta (10:19–13). Kirjoittajan tavoitteena oli osoittaa uusi tulkinta Mooseksen lain merkityksestä ja lopullisesta tarkoituksesta. Hän halusi osoittaa, että laki on tarkoitettu symboliseksi ja ikään kuin väliaikaiseksi. Hän selittää, että leeviläinen pappeus oli vain esikuva Jeesuksen tehtävälle ja että laissa määrätyt uhrit olivat esikuvia ristiinnaulitsemiselle. Evankeliumin tehtävänä ei ollut muuttaa lakia vaan peittää ja syrjäyttää se. Tarkoituksena oli vastustaa niitä juutalaiskristittyjä, jotka halusivat sotkea juutalaisia tapoja ja lakeja kristinuskoon, vaikka sinällään hyväksyivätkin Jeesuksen messiaaksi. Kaiken kaikkiaan kirje toistaa Paavalinkin kirjeissään esittämän näkemyksen, jonka mukaan uusi liitto oli korvannut vanhan.

Kirjeessä on hyvin paljon viittauksia Vanhaan testamenttiin, erityisesti Septuagintassa esiintyvässä muodossa, sekä kaikkiin muihin paitsi kahteen Paavalin kirjeistä. Sitä on pidetty eräänlaisena täydennysosana Roomalaiskirjeeseen ja Galatalaiskirjeeseen sekä kommentaarina Kolmanteen Mooseksen kirjaan ja juutalaisen lain määräämään temppelipalvelukseen yleensä. Koska kirjeessä viitataan usein temppelipalvelukseen nykyisessä aikamuodossa, kirjettä on ajateltu myös kirjoitetuksi ennen Jerusalemin tuhoamista vuonna 70, mutta todisteet eivät riitä tällaisen johtopäätöksen tekemiseen.