Hullut Päivät

Stockmann-tavarataloketjun myyntitapahtuma From Wikipedia, the free encyclopedia

Hullut Päivät
Remove ads

Hullut Päivät (ruots. Galna Dagar) on Stockmann-tavarataloketjun jokakeväinen ja -syksyinen myyntitapahtuma, joka perinteisesti kestää viisi päivää, keskiviikosta sunnuntaihin. Ensimmäiset Hullut Päivät pidettiin 2.−5. huhtikuuta 1986.

Pikafaktoja Hullut Päivät Galna Dagar ...

Kyseessä ei ole varsinainen alennusmyynti, sillä myyntitapahtuman aikana myydään sitä varten hankittuja tuotteita Stockmannin normaaliin hintatasoon verrattuna edulliseen hintaan. Hulluja Päiviä vietetään myös Stockmannin verkkokaupassa sekä useissa tavaratalon vuokralaisten liikkeissä, kuten Akateemisessa Kirjakaupassa, Powerissa, Musti ja Mirrissä ja Hugo Bossilla.

Vuonna 2020 Hullut Päivät järjestettiin pääosin verkkokaupassa koronaviruspandemiasta johtuen.[1]

Remove ads

Tapahtuma

Hullut Päivät järjestettiin alun perin kerran vuodessa, sittemmin kahdesti vuodessa huhti- ja lokakuussa. Vuoteen 2009 asti tapahtuma oli nelipäiväinen keskiviikosta lauantaihin, mutta joulukuussa 2009 voimaan astuneen sunnuntaikaupan vapauttaneen kauppojen aukioloajan lakimuutoksen myötä tapahtuma laajeni viisipäiväiseksi. Hulluja Päiviä vietetään Suomen lisäksi Viron ja Latvian Stockmann-tavarataloissa.

Thumb
Hullut Päivät Helsingin Stockmannilla vuonna 2023.

Hulluja Päiviä on joka vuosi ennen tapahtumaa ja sen aikana mainostettu laajalti tiedotusvälineissä. Mainoksissa on käytetty ilmaisun "Hullut Päivät – Galna Dagar" ohella haamuja erilaisissa muodoissa. Mainoksissa on käytetty keltaista, mustaa ja valkoista väriä.

Remove ads

Muuta

Maskun Kalustetalo käytti usean vuoden aikana esimerkiksi lehti-ilmoituksissa muotoja "Hullut ALE Päivät" ja "6 Hulvattoman Hullua Päivää". Stockmann nosti hyvän liiketavan vastaisuutta koskevan kanteen markkinaoikeudessa, mutta kanne hylättiin.[2] Helsingin käräjäoikeus kuitenkin hyväksyi Stockmannin kanteen tavaramerkin haltijan yksinoikeutta koskien ja kielsi Maskua käyttämästä termejä markkinoinnissaan.[3]

Vihreiden puoluevaltuuskunnan varapuheenjohtaja Miikka Keränen on vaatinut Stockmannia vaihtamaan alennusmyynnin nimen, koska se hänen mukaansa vähättelee mielenterveysongelmia ja leimaa ongelmien kanssa eläviä.[4]

Remove ads

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads