Infowars.com
From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Infowars.com oli yhdysvaltalainen äärioikeistolaisia salaliittoteorioita ja valeuutisia levittävä verkkosivusto, jonka omisti Alex Jones.[1][2] Vuoden 2018 tammikuussa eri verkkosivustojen kävijätietoja mittaavan Alexa Internetin mukaan Infowars.com-sivustolla oli 4,6 miljonaa erillistä kävijää kuukaudessa, kun taas Quantcastin mukaan erillisiä kävijöitä oli 3,7 miljoonaa.[3][4]
Ennen Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleja sivusto tuki Donald Trumpia ja hänen vaaliteemojaan. Presidenttiehdokas Trump oli sivun tuottamalla Alex Jones Show'n radio- ja televisio-ohjelman vieraana ennen vaaleja.[5]
Satiirilehti The Onion osti Infowars.comin konkurssihuutokaupasta, mutta kauppa on lykkääntynyt myöhemmäksi.[6]
Remove ads
Sivuston julkaisemia väitteitä
Infowars.com on muun muassa kertonut ihmisten epäilleen ulkoavaruuden olioiden laskeutuneen Floridaan ja väittänyt ennen Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleja, että Donald Trumpin vastaehdokas Hillary Clintonin pyöritti avustajiensa kanssa lapsiprostituutiorinkiä Ping Pong Comet -nimisessä pizzeriassa.[7][8][9][10] Alex Jones itse on kertonut valtamedian valehtelevan hänestä jatkuvasti ja tästä väitetystä ulkoavaruuden olioiden maininnan nauhoitteesta, jossa hän niin väittää, tarjoavansa 100 000 dollaria sen lähettäjälle.[11] Pizzagate-nimisen, alun perin 4chanista levinneen salaliittoteorian seurauksena Ping Pong Cometin työntekijöitä uhkailtiin ja 28-vuotias pohjoiscarolinalainen mies teki sinne aseellisen hyökkäyksen.[12]
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads