Jääpallon maailmanmestaruuskilpailut 1965

From Wikipedia, the free encyclopedia

Jääpallon maailmanmestaruuskilpailut 1965
Remove ads

Vuoden 1965 Jääpallon maailmanmestaruuskilpailut olivat kautta aikain neljännet jääpallon maailmanmestaruuskilpailut. Kisat järjestettiin ensimmäistä kertaa Neuvostoliitossa ja osallistuneita maita oli neljä; Neuvostoliitto, Norja, Ruotsi ja Suomi.[1]

Pikafaktoja

Kisat muistetaan erityisesti suurista yleisömääristä, kuutta turnauksen ottelua seurasi yhteensä 116 000 katsojaa, ottelua kohden yleisökeskiarvo oli 19 333. Suurin yleisömäärä oli Sverdlovskissa pelatussa Neuvostoliiton ja Norjan välisessä ottelussa, katsojia oli 29 000. Moskovassa pelatussa viimeisessä ottelussa Neuvostoliitto-Ruotsi oli 12 000 katsojaa, mikä oli turnauksen pienin yleisömäärä.[1][2]

Mestaruus ratkaistiin neljän joukkueen yksinkertaisena sarjana. Mestaruuden voitti Neuvostoliiton joukkue jo neljännen kerran peräkkäin. Norja sijoittui Neuvostoliiton jälkeen hopealle. Hopeamitali on Norjan MM-kisahistorian ainoa, samaan saavutukseen maa ei ole myöhemmissä MM-kisoissa pystynyt. Pronssimitalien kohtalo oli erikoinen. Aluksi mitalit annettiin Suomelle perustuen keskinäisen ottelun lopputulokseen, jonka Suomi voittanut. Ruotsalaiset protestoivat kuitenkin pronssimitalien jakoa, sillä heillä oli parempi maaliero samalla pistemäärällä. Kansainvälinen jääpalloliitto muutti pronssimitalien saajaksi Ruotsin, tulkiten että maaliero on ratkaisevampi tekijä kuin keskinäinen ottelu.[1][3]

Remove ads

Sarjataulukko

Lisätietoja Joukkue, O ...

Ottelut






Remove ads

Parhaat maalintekijät

Thumb
Kilpailujen postimerkki.
5 maalia

[4]

Parhaat pelaajat[5]

  • Paras maalivahti: Börje Andersson (Ruotsi)
  • Paras puolustaja: Vitali Danilov (Neuvostoliitto)
  • Paras keskikenttäpelaaja: Nikolai Durakov (Neuvostoliitto)
  • Paras hyökkääjä: Bernt Ericsson (Ruotsi)

Mitalistijoukkueet

Kultaa:  Neuvostoliitto

Anatoli Melnikov, Juri Školnyi, Valentin Atamanitšev, Nikolai Durakov, Aleksander Izmodenov, Mihail Osintsev, Viktor Šehovtsov, Juri Šorin, Vitali Danilov, Jevgeni Gerasimov, Valeri Maslov, Jevgeni Papugin, Juri Varsin, Albert Vologzhannikov

Hopeaa:  Norja

Einar Andersen, Alf Bråthen, Kjell Ivar Engebretsen, Kjell Eriksen, Ole Johnny Friise, Svein Grattum, Odd Heiestad, Raymond Jahrmann, Tore Lie, Roar Løwer Nilsen, Steinar Pettersen, Thorodd Presberg, Bernt Skarnäs, Inge Thun, Svein Thun, Per Fredrik Wright

Pronssia:  Ruotsi

Börje Andersson, Ulf Fredin, Leif Sveder, Kurt Sedwall, Bernt Ericsson, Göran Sedvall, Hans Nordin, Leif Fredblad, Gunnar Palmér, Kjell-Ove Almroth, Sune Eriksson, Ulf Fredin, Björn Göransson, Jan Hermansson, Matz-Allan Johansson, Håkan Persson, Leif Sveder, Per-Olof Wallin

Remove ads

Lähteet

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads