Johnny Thunders
From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Johnny Thunders, (oikealta nimeltään John Anthony Genzale, Jr., 15. heinäkuuta 1952 – 23. huhtikuuta 1991) oli yhdysvaltalainen rock-kitaristi ja -laulaja. Hänet muistetaan parhaiten New York Dolls -yhtyeen kitaristina ja sooloartistina.
Remove ads
Elämä ja ura
Varhaisvuodet ja New York Dolls
Thunders, newyorkilainen, amerikanitalialaisen perheen poika, aloitti rock-uransa kouluikäisenä Johnny and the Jaywalkers -nimisessä yhtyeessä, jolloin hän kutsui itseään vielä nimellä Johnny Volume. Sitä seurasi kokoonpano nimeltä Actress, jossa vaikuttivat tulevat New York Dolls -kumppanit Arthur ”Killer” Kane ja Billy Murcia.
The New York Dolls julkaisi kaksi merkittävää albumia 70-luvulla. Yhtyeen jälkimmäiselle albumille Too Much Too Soon Thunders kirjoitti ja äänitti ”Chatterbox”-kappaleen, jossa hän oli ensimmäistä kertaa kaikki päälaulaja.
The Heartbreakers
New York Dollsin hajoamisen jälkeen Thunders perusti The Heartbreakers -yhtyeen yhdessä rumpali Jerry Nolanin ja basisti Richard Hellin kanssa. Yhtyeeseen liittyi myöhemmin toiseksi kitaristiksi Walter Lure. The Heartbreakers oli mukana joulukuussa 1976 Anarchy-kiertueella Englannissa Sex Pistolsin, Clashin ja The Damnedin ja sen korvanneen The Buzzcocksin kanssa.[1][2]
The Heartbreakers sai Englannista levytyssopimuksen ja julkaisi lokakuussa 1977 albuminsa L.A.M.F. (Like A Motherfucker) juuri ennen Sex Pistolsin albumia. Levyn tekemistä ja keikkailua vaikeutti bändin jäsenten heroiinin käyttö. L.A.M.F.-levyn äänenlaatua on pidetty epäonnistuneena, ja siitä on sittemmin ilmestynyt useita eri versioita.[3] Vaikka The Heartbreakers hajosi virallisesti pian levyn ilmestymisen jälkeen, yhtye koottiin vielä useita esiintymisiä varten, viimeisen kerran vuonna 1984.
Soolovuodet
Heartbreakersin hajottua virallisesti Thunders julkaisi lokakuussa 1978 sooloalbumin So Alone. Sillä soittivat muun muassa Phil Lynott, Steve Jones, Paul Cook ja The Only Ones. Levyn tuotti Steve Lillywhite.[4] Albumi sisältää Thundersin soolouran tunnetuimman kappaleen ”You Can't Put Your Arms Around A Memory”.
Levyn ilmestymisen jälkeen Thunders muutti vaimonsa ja lastensa kanssa Detroitiin ja soitti MC5-yhtyeen soolokitaristin Wayne Kramerin johtamassa Gang War -yhtyeessä.[5] Yhtye äänitti demoja ja soitti useita keikkoja mutta hajosi pian Kramerin ja Thundersin riitoihin. Wayne Kramerin mukaan heroiininkäyttö oli Thundersille tärkeämpää kuin musiikki. Myös puoliso jätti Thundersin tämän päihdeongelmien vuoksi.[6]
Vuonna 1983 Thunders julkaisi kuuden biisin mini-LP:n Diary of a Lover sekä tuplalevyn In Cold Blood, joka sisälsi edellä mainitun lisäksi livelevyn. Molemmat oli äänitetty edellisenä vuonna. Vuonna 1983 Thunders äänitti Pariisissa asuessaan akustisen Hurt Me -albumin. Seuraavana vuonna Thunders teki 95 keikkaa,[7] joista kahdeksan oli Suomessa.[8]
Que Sera Sera albumi ilmestyi vuonna 1985. Sillä soitti useita tunnettuja vierailijoita, muun muassa Wilko Johnson, Stiv Bators sekä suomalaiset Michael Monroe ja Nasty Suicide. Vuosina 1987–1989 Thunders asui Ruotsissa, missä hänellä oli vaimo ja tytär.[9] Viimeinen studioalbumi oli Patti Palladinin kanssa vuonna 1988 julkaistu vanhoja rock 'n' roll -klassikkoja sisältänyt duettolevy Copy Cats. Sillä oli myös jo vuonna 1984 julkaistu Elvis-cover ”Crawfish”.
Näyttelijänä elokuvissa
Vuonna 1989 julkaistiin Patrick Grandperretin ohjaama ranskalainen draamelokuva Mona et moi (1989). Johnny Thunders esittää elokuvassa kuvitteellista rockmuusikkoa nimeltä Johnny Valentine. Hänen hahmoaan kuvataan elokuvassa sanoilla ”Kaunis epäonnistuja, narkkari, lyöty mutta ei lannistunut”, mikä kuvasti myös hänen todellista elämäänsä. Elokuvassa kuullaan useita katkelmia Johnny Thundersin kappaleista.[10]
Johnny Thundersilla oli myös rooli Rachel Amodeon ohjaamassa amerikkalaisessa elokuvassa What About Me. Thunders esitti elokuvassa tarinan päähenkilön veljeä. Elokuva julkaistiin Johnny Thundersin kuoleman jälkeen vuonna 1993.[10]
Heroiinin käyttö ja kuolema

Thundersin huumeongelma rajoitti New York Dollsin laulajan David Johansenin mukaan jo New York Dollsin esiintymisiä ja tekemisiä. Soolouransa aikana myös Thundersin imago alkoi rakentua huumeiden ympärille. Hän esitti lavalla sekavaa selvin päin ollessaankin, koska ymmärsi, että sellaista häneltä odotettiin.[4] Thunders kuoli epäselvissä olosuhteissa hotellihuoneessa New Orleansissa vuonna 1991. Virallinen kuolinsyy oli huumeiden yliannostus, mutta ruumiinavauksessa todettiin Thundersin sairastaneen myös leukemiaa.
Vuonna 2013 Thundersin kahden pojan ja hänen ruotsalaisen tyttärensä uutisoitiin riitelevän isänsä perinnöstä.[11]
Remove ads
Diskografia
Studioalbumit
Singlet ja EP:t
- "Dead or Alive" 7" (1978)
- "You Can't Put Your Arms Around a Memory" 7" & 12" (1978)
- Diary of a Lover 12" (1982)
- "In Cold Blood" 7" (1983)
- "Hurt Me" 7" (1984)
- "Crawfish 7" & 12" (1985)
- "Que Sera, Sera (Whatever Will Be, Will Be)" 7" & 12" (1988)
Livealbumit
- The New Too Much Junkie Business (1983)
- Stations of the Cross (1987)
- Bootlegging the Bootleggers (1990)
- Live in Japan (1991)
- Have Faith (1992)
- Saddest Vacation Act. 1 (1993)
- Saddest Vacation Act. 2 (1993)
- Chinese Rocks: The Ultimate Thunders Live Collection (1993)
- Add Water & Stir (1994)
- The Studio Bootlegs (1996)
- Belfast Rocks (1997)
- Live at Leeds (1999)
- Play with Fire (2000)
- Endless Party (2000)
- Panic on the Sunset Strip (2000)
- Live & Wasted: Unplugged 1990 (2001)
- Eve of Destruction (2005)
Epäviralliset julkaisut ja bootleg-albumit
- Hey Man Where Is My Guitar (1983)
- Pipeline (1983)
- So All Alone (1983)
- Wanted: Dead or Alive Reward $10 (1983)
- Cosa Nostra Never Sleeps (1984)
- Play with Fire (1984)
- There's a LIttle Bit of Whore in Every Girl (1984)
- Schneckentaenze (1985)
- Lucky Strikes Back (1987)
- Johnny on the Rocks (1996)
- Live Crisis (1996)
- Fuck Off Marquee (1997)
- Countdown Love (Demos & Unreleased Live) (1999)
- The Party Ain't Over Yet (2005)
Epäviralliset singlet ja EP:t
- Proud to Be Pirate EP (1983)
- Ain't Superstitious 7" (1987)
- Critic's Choice 7" (1992)
- Daddy Rollin' Stone 7" (1996)
- Life Goes On 7" (1996)
- Countdown Love 7" (1997)
- The Fireball EP (1999)
- The Thunderbolt EP (1999)
- It's Great When You're Straight, Yeah EP (2000)
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads
