Jyväskylän palvelualan opisto

ammattioppilaitos Jyväskylässä From Wikipedia, the free encyclopedia

Jyväskylän palvelualan opistomap
Remove ads

Jyväskylän palvelualan opisto on Jyväskylän Talouskouluyhdistys ry:n omistama yksityinen toisen asteen ammatillinen oppilaitos Jyväskylän Kypärämäessä osoitteessa Salokatu 20. Oppilaitoksen historia alkaa jo 1920-luvulta, jolloin käynnistettiin talouskouluopetus vastaamaan sen ajan nuorison tarpeita. Sama tausta-ajattelu toimii edelleen 2000-luvulla. Edelleen tavoitteena on antaa opiskelijoille valmiuksia osaamiseen. Jyväskylän palvelualan opisto on yhteisöllinen oppimisympäristö, jossa palvelualan ammatillista osaamista hankitaan joustavasti ja yksilöllisesti. Edistämme kestävää ammatillista osaamista työelämän tarpeisiin. Opiskelijoiden innostaminen ja tukeminen jatkuvassa oppimisessa, osaajiksi kasvussa sekä yhteiskunnan jäseninä eteenpäin ohjaavat Jypaon toimintaa.

Thumb
Jyväskylän palvelualan opisto
Remove ads

Koulutustarjonta

Oppilaitoksella on 118 opiskelijapaikkaa. Koulutustarjontaan kuuluu tutkintoon johtava ammatillinen peruskoulutus ravintola- ja catering-alalla sekä puhtaus- ja kiinteistöpalvelualalla.

Ammatillinen perustutkintokoulutus on laajuudeltaan 180 osp ja perustutkinnon voi suorittaa Ravintola- ja catering- alalle kokin koulutusohjelmassa tai Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinnossa kodinhuoltajaksi tai toimitilahuoltajaksi.

Haku oppilaitokseen tapahtuu jatkuvan haun kautta sekä yhteishaulla.

Remove ads

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads