Köpingin kunta
kunta Västamanlandin läänissä Ruotsissa From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Köpingin kunta (ruots. Köpings kommun) on Västmanlandin läänissä sijaitseva Ruotsin kunta. Maakuntajaossa se kuuluu Västmanlandiin. Kunnan keskustaajama on Köping.[3]

Kunnan maapinta-ala on 604,27 neliökilometriä (1.1.2016)[1] ja asukasluku 26 113 henkeä (31.12.2021).[2]
Teollistumisen myötä Köpingiin on asettunut huomattava määrä ruotsinsuomalaisia, joista osa on ottanut Ruotsin kansalaisuuden. Köpingissä on kaksi suomalaista seuraa: Köpingin Suomiseura ja Suomalainen Kulttuuriseura.
Vuonna 2007 kunnassa oli 161,66 km² peltoa,[4] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[5] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 26,6 prosenttia kunnan maapinta-alasta.
Remove ads
Kuntajaon kehitys
Vuonna 1919 Köpingin maalaiskunta liitettiin Köpingin kaupunkiin. Vuonna 1939 Bron ja Malman maalaiskunnat liitettiin yhteen Bro-Malman maalaiskunnaksi, joka muutti vuonna 1950 nimensä Kolsvan maalaiskunnaksi. Vuoden 1952 kuntauudistuksessa alueelle muodostettiin kaksi "suurkuntaa":
- Munktorp (Munktorp ja Odensvi)
- Medåker (Arbogan maalaiskunta, Himmeta, Medåker ja Västra Skedvi)
Köpingin kaupunkiin ja Kolsvan maalaiskuntaan uudistus ei vaikuttanut. Vuoden 1971 kuntauudistuksessa muodostettiin nykyinen Köpingin kunta yhdistämällä kaupunki, Kolsvan ja Munktorpin maalaiskunnat sekä Himmeta ja Västra Skedvin seurakunnat jaetusta Medåkerin maalaiskunnasta.
Remove ads
Väestönkehitys
Kunnan väestö taustan mukaan on esitetty seuraavassa taulukossa.
Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 1 508 Suomessa syntynyttä,[8] mikä vastasi 6,1 prosenttia kunnan väestöstä. Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 12,4 prosenttia kunnan asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin kunnassa asui 2 197 Suomessa syntynyttä,[9] mikä vastasi 8,3 prosenttia kunnan väestöstä.
Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 175 457 kruunua.[10] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 50 000 kruunua.[11]
Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[12]
- 0–17-vuotiaat: 19,0 %
- 18–64-vuotiaat: 58,8 %
- 65 vuotta täyttäneet: 22,2 %
Remove ads
Elinkeinot
Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[13][14] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuun ottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.
Taajamat
Kunnassa on 3 taajamaa, joiden osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 82,9 prosenttia.[15] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 4 254 asukasta.[15] Seuraavassa on lueteltu kunnan alueella sijaitsevat taajamat väkilukuineen:[16]
Kunnan keskustaajama on lihavoitu.
Pientaajamat
Yli 200 asukkaan taajamien lisäksi kunnassa on vuoden 2010 tietojen perusteella myös seuraavat 50–199 asukkaan pientaajamat:[17]
- Kindbro
- Kölsta
- Malmön
Entiset pientaajamat
Ruotsissa on tehty tilastoja pientaajamista aikaisemmin myös vuosina 1990, 1995, 2000 ja 2005. Seuraavat paikkakunnat ovat olleet pientaajamia jonakin tai joinakin vuosina vuosien 1995, 2000 ja 2005 aikana, mutta ne eivät olleet pientaajamia vuonna 2010:[18]
- Sundänge
Remove ads
Kunnanvaltuusto
Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, aluevaltuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden saamat valtuustopaikat Köpingin kunnanvaltuustossa vuodesta 1973 lähtien.
Remove ads
Piirit

Vuodesta 2016 alkaen kunta on jaettu seuraaviin piireihin:
- Himmeta-Bron piiri
- Kolsvan piiri
- Köpingin piiri (Västmanland)
- Munktorpin piiri
- Odensvin piiri (Västmanland)
- Västra Skedvin piiri
Seurakunnat
Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[21]
- Köpingsbygden
- Malma
Historialliset seurakunnat
Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[22] Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots. kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.
- Himmeta
- Kolsva (Bro, Bro-Malma)
- Kolsva norra kbfd* (Bro-Malma norra kbfd)
- Kolsva södra kbfd* (Bro-Malma södra kbfd)
- Köping (Köpings stadsförsamling)
- Köpings landsförsamling*
- Malma*
- Munktorp
- Odensvi
- Västra Skedvi (Skedvi)
Kirkot
- Bron kirkko
- Himmetan kirkko
- Köpingin kirkko
- Malman kirkko
- Munktorpin kirkko
- Odensvin kirkko
- Västra Skedvin kirkko
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads