Köyhät ritarit

Köyhät ritarit (myös köyhä ritari tai leipävanukas, ruots. fattiga riddare, ransk. pain perdu) on jälkiruoka, joka valmistetaan paistamalla maidossa liotettuja vehnäleivän, esimerkiksi ranskanleivän viipaleita.^[1] Vehnäleivän sijaan käytetään myös kuivahtanutta pullaa.^[2] Maidon joukkoon voidaan sekoittaa myös muna ja niin haluttaessa hiukan sokeria sekä vehnäjauhoja. Viipaleet kastetaan molemmin puolin maitoseokseen ennen uunissa tai pannulla rasvassa paistamista.

Köyhät ritarit.

Tavallisesti köyhät ritarit syödään lämpiminä hillon ja kermavaahdon kera.^[3]

Nimi ”köyhät ritarit” viittaa köyhiin Windsorin ritareihin, joiden virallisemmat nimet ovat ”almujen ritarit” tai ”soturiritarit”. Ritariryhmä on ollut olemassa yli 500 vuotta. Alun perin näitä ritareita oli 26. Heitä kutsuttiin myös köyhiksi ritariksi, koska he koostuivat aikoinaan ritareista, jotka olivat menettäneet kartanonsa taisteluiden aikana tai muista syistä.^[4]

Historia

Jaakko Raholan mukaan Köyhät ritarit (The Poor Knights) oli muun muassa Edvard III:n vuonna 1349 perustama veljeskunta, johon kuuluivat Windsorin linnan asunnoissa asuvat, eläkkeellä olevat sotilaat. Demokratian tulon myötä Euroopan aateliset menettivät valtansa ja rahansa. He halusivat silti säilyttää entisen elämäntapansa ja syödä jälkiruokaa, vaikka siihen ei olisi ollutkaan varaa. Edullinen jälkiruoka oli paistettu kuivahtanut leipä. Keskiaikaisessa ohjeessa mausteena on käytetty madeiraa tai sherryä, kanelia ja sitruunankuorta, jotka kaikki olivat tuolloin kalliita mausteita.^[5]

Erään legendan mukaan köyhät ritarit loi mies nimeltä Joseph French. Hän kehitti ruoan vuonna 1724 ja mainosti sitä nimellä ”French Toast”. Varhaisen 400-luvun jKr. reseptikokoelman mukaan köyhien ritarien kaltainen ruoka oli olemassa jo Rooman valtakunnan aikaan. Roomalaiset kutsuivat omaa versiotaan nimellä ”Pan Dulcis”. He liottivat leipää maito- ja munaseoksessa ja paistoivat sen sitten öljyssä tai voissa. Toisen uskomuksen mukaan ranskalaisen paahtoleivän kehittivät keskiajan eurooppalaiset kokit, joiden täytyi käyttää kaikki ruoan rippeet perheensä ruokkimiseksi.^[6]

Yksi teoria siitä, miten tämä nimitys on syntynyt, on, että ennen vanhaan yksi tapa erottaa aatelisto tavallisesta kansasta oli, että aatelisten odotettiin tarjoavan jälkiruokaa illallisella. Ritarit kuuluivat tietenkin aatelistoon, mutta kaikki ritarit eivät olleet rikkaita. Ne, joilla ei ollut varaa ylellisiin jälkiruokiin, tyytyivät asemansa säilyttääkseen ”köyhään ritariin”, jota usein tarjoiltiin hillon kanssa. Yksi selitys köyhien ritarien nimitykselle löytyy teoksesta A Taste of History: vuonna 1346 Crécyn taistelussa Ranskassa monet ritarit joutuivat ranskalaisten vangiksi ja joutuivat myymään tiluksensa lunnaiden maksamiseksi. Kuningas Edvard III antoi heille asunnon Windsorin linnasta vastineeksi työstä linnan alueella.

Vanhin resepti on peräisin tekstistä, joka löytyi 100-luvulta jaa. muinaisesta Roomasta. Sen kirjoitti herkkusuu nimeltä Apicius.

»Toinen makea ruokalaji: Murra hienoa valkoista leipää, josta on poistettu kuori, melko suuriksi paloiksi ja liota niitä maidossa [ja vatkatuissa munissa]. Paista öljyssä, valuta päälle hunajaa ja tarjoile.»
( — Apicius: Cookery and Dining in Imperial Rome, toimittanut ja kääntänyt Joseph Dommers Vehling, resepti 296 (Dover Publications: New York, 1977, s. 172)^[7])