Keskustan Päijät-Hämeen piiri

From Wikipedia, the free encyclopedia

Keskustan Päijät-Hämeen piiri
Remove ads

Keskustan Päijät-Hämeen piiri on yksi Suomen Keskustan 21 piirijärjestöstä. Piirin alueelle kuuluu yhdeksän kuntaa ja piiritoimisto sijaitsee Lahdessa. Nastolan kunta on yhdistynyt Lahden kaupunkiin sekä Hämeenkosken kunta on yhdistynyt Hollolan kuntaan sekä Artjärven kunta Orimattilan kaupunkiin.

Pikafaktoja

Piirijärjestö asettaa puolet Hämeen vaalipiirin eduskuntavaaliehdokkaista Hämeen vaalipiirissä. Puolet asettaa Keskustan Etelä-Hämeen piiri. Piiri asettaa myös Päijät-Hämeen hyvinvointialueen ehdokkaat.

Remove ads

Piirihallitus

Jäsenkaupunki tai kunta
Paula Ijäs Heinola [2]
Kai Koskinen Orimattila [3]
Timo Naapuri Kärkölä [4]
Iida Niemi Heinola [5]
Keijo Penttilä Hollolan Hämeenkoski [6]
Laura Rautiainen Lahti [7]
Jeremias Sankari Hartola [8]
Leena Santamäki Asikkala [9]
Jukka Suomaa
Matti Taurula
Piia Uotinen Lahti [10]
Vesa-Matti Virtanen Lahti [11] [12]

Kansanedustajat

Remove ads

Edustukset

puoluehallitus

puoluevaltuusto

Suomen Keskustan puoluevaltuuston jäsenet valitaan kahdeksi kerrallaan. Nykyinen puoluevaltuusto on voimassa 2024-2026.

  • Mika Halme, jäsen
  • Niina Ojala, jäsen
  • Atte Savelainen, jäsen
  • Johanna Kyrö, varajäsen
  • Raila Lindholm, varajäsen
  • Jeremias Sankari, varajäsen [14]

Kunnat

Suomen Keskustanaisten Päijät-Hämeen piiri

Varsinaisen Suomen Keskustan Päijät-Hämeen piirin lisäksi Päijät-Hämeen maakunnassa toimii Suomen Keskustan naisjärjestön, Suomen Keskustanaisten, Päijät-Hämeen piiri, jolla on Asikkalassa kolme perusosastoa, Heinolassa yksi, Hollolassa yksi, Kärkölässä yksi, Lahdessa kaksi, Orimattilassa kaksi, ja Hartolan ja Sysmän yhteinen osasto. [15]

Kuntayhdistys
Päijät-Häme Keskustanaisten Päijät-Hämeen piiri ry
Asikkala Keskustanaisten Asikkalan paikallisyhdistys ry Keskustanaisten Vesivehmaan osasto ry
Hollola Keskustanaisten Hollolan paikallisyhdistys ry Keskustanaisten Hämeenkosken paikallisyhdistys ry
Kärkölä Keskustanaisten Kärkölän paikallisyhdistys ry
Lahti Keskustanaisten Lahden paikallisyhdistys ry Keskustanaisten Nastolan paikallisyhdistys ry
Orimattila Keskustanaisten Orimattilan osasto ry
Sysmä Keskustanaisten Sysmän paikallisyhdistys ry [16] [17]

Keskustanuorten Hämeen piiri Päijät-Hämeessä

Kuntayhdistys
Päijät-Häme Nuoren Keskustan Liiton Lahden osasto r.y.
Asikkala Nuoren Keskustan Liiton Asikkalan osasto r.y.
Heinola Nuoren Keskustan Liiton Itä-Hämeen osasto r.y.
Hollola Nuoren Keskustan Liiton Lahden osasto r.y.
Sysmä Nuoren Keskustan Liiton Lahden osasto r.y. [18]

Nuoren Keskustan Liiton toiminta järjestäytyy Lahden ja Hämeenlinnan yhdistysten kautta Päijät-Hämeessä ja Kanta-Hämeessä.

Remove ads

Kaupungin- ja kunnanvaltuustot 2025-2029 sekä 2022-2025

KuntaValtuusto 2025Valt. 2025%Valtuusto 2022Valt. 2022%
Päijät-Häme 291 55 18,9 291 49 16,8
Asikkala 31 11 35,4 31 10 32,3
Hartola 17 6 35,2 17 6 35,2
Heinola 43 3 7,0 43 3 7,0
Hollola 43 8 18,6 43 7 16,3
Kärkölä 23 3 13,0 23 2 8,7
Lahti 59 5 5,1 59 3 5,1
Orimattila 33 7 21,2 33 7 21,2
Padasjoki 21 5 23,8 21 4 19,0
Sysmä 21 7 33,3 21 7 33,3
Remove ads

Kaupungin- ja kunnanvaltuustot 2018-2021 sekä 2013–2017

KuntaValtuusto 2018Valt. 2018%Valtuusto 2013Valt. 2013%
Päijät-Häme 295 51 17,3 317 87 27,4
Asikkala 31 8 25,8 35 13 34,0
Hartola 17 6 35,3 27 8 37,8
Heinola 43 4 9,3 43 3 7,6
Hollola 43 8 18,6 43 8 + 8 18,6
Kärkölä 27 3 11,1 27 9 32,0
Lahti 59 4 6,8 59 2 + 8 4,7
Orimattila 33 8 24,2 35 14 31,5
Padasjoki 21 3 14,3 21 4 18,0
Sysmä 21 7 33,3 27 10 34,5
Remove ads

Kaupungin- ja kunnanvaltuustot 2009-2012 sekä 2005–2008

KuntaValtuusto 2009Valt. 2009% Valtuusto 2005Valt. 2005%
Päijät-Häme 365 91 24,9 363 93 25,6
Artjärvi 17 10 (3 Pro Artjärvi) 58,8 17 10 58,8
Asikkala 35 15 42,9 35 12 34,2
Heinola 43 5 11,6 43 5 11,6
Hollola 43 10 23,2 43 10 23,2
Hämeenkoski 21 8 38,1 21 7 33,3
Kärkölä 27 8 29,6 27 9 33,3
Lahti 59 3 5,1 59 5 8,5
Nastola 43 10 23,2 35 9 25,7
Orimattila 35 8 22,9 35 9 25,7
Padasjoki 21 4 19,0 21 6 28,6
Sysmä 27 10 37,0 27 11 40,7
Remove ads

Päijät-Hämeen aluevaltuusto 2025 sekä 2023

Ensimmäiset aluevaltuustot aloittivat 1. tammikuuta 2023, toiset aloittavat 1. kesäkuuta 2025.

Kunta2025-04-13Keskusta% 2022-01-23Keskusta%
Päijät-Häme 69 12 (+2) 17,4 69 10 14,5
Asikkala 1 1 (-2) 100,0 4 3 75,0
Hartola 0 0 0 0
Heinola 7 0 0,0 5 0 0,0
Hollola 8 2 25,0 8 2 50,0
Iitti 3 2 (+1) 66,6 3 1 33,3
Kärkölä 1 0 0,0 1 0 0,0
Lahti 40 4 (+1) 10,0 42 3 7,1
Orimattila 4 2 (+1) 50,0 3 1 33,3
Padasjoki 2 0 0,0 1 0 0,0
Sysmä 3 1 (+1) 33,3 2 0 0,0
Remove ads
Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads