Kevytyrittäjyys

Kevytyrittäjä on ammatinharjoittaja, jolla ei ole omaa yritystä. Kevytyrittäjä hankkii itselleen asiakkaat ja toteuttaa saamansa tilaukset, mutta teettää yrityksen laskutuksen ja kirjanpidon alan palveluyrityksellä, laskutuspalvelulla.^[1]

Laskutuspalveluiden palvelumaksut vaihtelevat noin 2-8 prosentin välillä laskutettavasta summasta laskettuna.^[2]

Kevytyrittäjyys on uusi tapa työllistää itsensä ja keino hankkia lisäansioita.^[1]

Kevytyrittäjyyden sijoittuminen palkansaaja-yrittäjä -akselille riippuu tarkastelukulmasta. Palkansaajia kevytyrittäjät ovat verotuksen, vakuutuksen ja kirjanpitovelvollisuuden näkökulmasta, mutta yrittäjiä työttömyysturvan näkökulmasta. Esimerkiksi verotuksessa kevytyrittäjän asema on epäselvä.^[1]

Syyskuussa 2018 Uusi työ ry raportoi Suomessa olevan yli 100 000 kevytyrittäjää.^[3]

Kevytyrittäjien määrä on sittemmin kasvanut. Vuoden 2021 lopussa pelkästään Uusi työ ry:n jäsenyrityksillä oli 217 000 käyttäjää.^[4]

Asema

Työllisyys

Lainsäädännössä kevytyrittäjyys-termiä ei tunneta^[5] vaan muussa kuin virka- tai työsuhteessa työllistyviä kutsutaan joko itsensä työllistäjiksi tai muussa omassa työssä työllistyväksi^[6].

Kevytyrittäjä on työoikeudellisesta näkökulmasta yrittäjä, jos hän tekee ansiotyötä olematta työsopimuslain tarkoittamassa työsuhteessa.^[5]

Itsensä työllistäjä maksaa itse työttömyysvakuutus- ja sairausvakuutusmaksunsa ja eläkkeensä ja ottaa itselleen tapaturmavakuutuksen.^[6] Jos laskutusyrittäjällä ei ole y-tunnusta, hän ei voi tehdä muun muassa alv-vähennyksiä verotuksessa.^[5][7]

Verotus

Verotuksessa kevytyrittäjää voidaan kohdella palkansaajana, vaikka hänet työ- ja sosiaalivakuutuksessa katsottaisiinkin yrittäjäksi. Tällöin laskutuspalvelu ja laskutusyrittäjä ovat sopineet muodollisesta työsuhteesta ja laskutuspalvelun yrittäjälle maksama suorituslaji on palkkaa.

Jos työsuhteesta ei ole^[4] sovittu, on suorituslaji työkorvausta.^[8]