Kukka- ja eläinpuisto Escurial

kotieläinpuisto Limingassa From Wikipedia, the free encyclopedia

Kukka- ja eläinpuisto Escurial
Remove ads

Kukka- ja eläinpuisto Escurial oli Pohjois-Pohjanmaalla Limingan Heinijärven kylässä sijaitseva kotieläinpuisto. Yritys aloitti toimintansa vuonna 1987 Tyrnävällä nimellä Puutarha ja lemmikkieläinpiha. Liiketoiminta perustui aluksi kukkien ja taimien myyntiin. Eläinmäärän lisääntyessä ja vanhojen tilojen käydessä ahtaaksi yritys siirtyi vuonna 1995 Limingalle.

Pikafaktoja Organisaatio, Aiheesta muualla ...
Thumb
Kalkkuna Kukka- ja eläinpuisto Escurialissa.

Puisto koostui kotieläimistä ja kukista. Eläinten joukossa on muun muassa minipossuja, hevosia, poroja, papukaijoja, emuja ja muita lintuja. Alueella sijaitsee myös muun muassa puutarha-kasvihuonemyymälä, kioski-kahvila sekä grillauspaikkoja.[2]

Vuonna 2024 Escurialin eläinmäärä oli vähentynyt noin puolessatoista vuodessa reilulla 200:lla ja jäljellä oli 268 eläintä.[1]

Vuosina 2022–2024 aluehallintovirasto puuttui esimerkiksi eläinten kavioiden kuntoon, lampaan laihuuteen, kanien ahtaisiin häkkioloihin, tilojen puhtauteen sekä lintujen tilojen kokoon ja varusteluun. Läänineläinlääkärin mukaan mukaan tarhalla on kuitenkin pystytty turvaamaan eläinten hyvinvointi, eikä paikan sulkemista ole tarvinnut harkita.[1]

Vuonna 2024 puistoa ei enää avata yleisölle. Puiston omistajat Väinö Latvakoski ja Veijo Vartiainen kertoivat Ylelle uupuneensa työhönsä terveysongelmien ja ikääntymisen vuoksi ja suunnittelevansa yrityksen myymistä.[1]

Remove ads

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads