Kustaa Loukola

Kustaa Nestori Loukola (21. lokakuuta 1890 Lappajärvi – 30. maaliskuuta 1950) oli suomalainen jääkäriluutnantti. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri, joka sai tulikasteensa Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan Valkoisen Armeijan riveissä joukkueenjohtajana. Myöhemmissä Suomen sodissa hän toimi kaukopartiotoiminnassa esikunnissa ja itse kaukopartioissa.^[1][2]

Perhe ja koulutus

Loukolan vanhemmat olivat työmies Jaakko Loukola ja Kaisa Kärnä. Loukola kävi kansakoulun ja suoritti sen jatkokurssin. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Ella Liimatan kanssa, joka kuoli vuonna 1934. Leskeksi jäänyt Loukola avioitui vuonna 1939 Alma Katariina Uusihannin kanssa. ^[1][2]

Jääkärikausi

Jääkäripataljoonan 2. komppania.

Loukola työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 7. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän osallistui vuonna 1917 Polangenissa järjestetyille erikoiskursseille (pommarikurssi).^[1][2]

Suomen sisällissota

Loukola astui Suomen armeijan palvelukseen varavääpeliksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella ja Aittolahdessa, Lyykylässä, Mannikkalassa ja Talissa.^[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aika

Loukola toimi sisällissodan jälkeen komppanianvääpelinä 3. Jääkärirykmentin 4. komppaniassa, joka tunnettiin myöhemmin nimillä Savon jääkärirykmentti 3 ja Uudenmaan rykmentti. Hänet siirrettiin 1. lokakuuta 1923 alkaen II pataljoonan kuormastovääpeliksi ja 8. lokakuuta 1925 alkaen 2. komppanian vääpeliksi. Loukola erosi armeijasta 31. maaliskuuta 1927 ja työskenteli sen jälkeen pienviljelijänä Raudussa. Viljelijän töidensä ohella hän toimi myös Raudun suojeluskunnan paikallispäällikön 15. huhtikuuta 1928 – 1. helmikuuta 1935 välisen ajan ja Viipurin suojeluskuntapiirin XIII alueen päällikkönä 1. marraskuuta 1931 – 15. toukokuuta 1932 välisen ajan. Myöhemmin hän toimi Yleisesikunnan tiedusteluosaston alaisten raja-asemien hoitajana Raudussa vuonna 1938 ja Terijoella vuonna 1939^[1][2] ja edelleen U2/V:n Raudun alaosaston päällikkönä ennen talvisotaa.^[3] Raja-asemien eli -punktien yhtenä tehtävänä oli hoitaa vakoilijoiden eli asiamiesten liikennettä Neuvostoliittoon ja takaisin.^[4]

Talvi- ja jatkosota

Talvisotaan Loukola komennettiin tiedustelu-upseeriksi Päämajan Tiedusteluosastolle. Välirauhan aikana hän toimi Yleisesikunnan raja-aseman hoitajana Rautjärvellä, kunnes jatkosodan puhjettua hänet siirrettiin tiedustelu-upseeriksi Päämajan 1. tiedustelukomppaniaan (Osasto Vehniäinen, myöhemmin osana Erillinen pataljoona 4:ää). Loukola tunnettiin osastossa yleisesti lempinimellä "Isä".^[5] Hän palveli kyseisessä joukossa koko sodan ajan ja haavoittui tänä aikana kaukopartiomatkalla vuonna 1942 Syvärillä.^[2] Loukolan erityisalana oli taloudellinen tiedustelu, Neuvostoliiton sotapotentiaalin tutkimus.^[6]

Loukola on haudattu Lappajärvelle.^[2]

Ylennykset ja kunniamerkit

Ylennykset		Kunniamerkit
Varavääpeli 11. helmikuuta 1918 Vääpeli 3. toukokuuta 1918 Suojeluskuntaupseeri 16. toukokuuta 1938 Reservin vänrikki 1940 Luutnantti 1941		Vapaudenristi 3. lk. Vapaudenristi 4. lk. tammenlehvien kera Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Vapaudenmitali 1. lk. Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 2. lk. mitali Jääkärimerkki Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi